lauantai 18. heinäkuuta 2015


Näyttelijä Pentti Viljanen.
Kosti Elon näyttelijäkoulussa oppinsa saanut ja 75 elokuvassa näytellyt Pentti Elias Viljanen syntyi 30.7.1915 Tampereella ja kuoli 5.5.1975 vain 59-vuotiaana Helsingissä. Pentti Viljasen viimeiseksi elokuvarooliksi jäi Nestorin osa Aapelin romaaniin perustuvassa elokuvassa Siunattu hulluus (käsikirjoittivat Rauni Mollberg ja Panu Rajala, musiikin sävelsi Antti Karvinen), jonka Rauni Mollberg ohjasi vuonna 1975. Pentti Viljanen työskenteli alkuun Tampereen Teatterissa, sittemmin Helsingin kaupunginteatterissa, Iloisessa Teatterissa ja Punaisessa Myllyssä sekä MTV-teatterissa. Teuvo Tulion elokuvassa Taistelu Heikkilän talosta - vuodelta 1936 - Pentti Viljanen suoritti ensimmäisen elokuvaroolinsa Matti Väliportin osassa. Ainokaisen Jussi-palkintonsa Viljanen sai elokuvasta Omena putoaa vuonna 1952 Murto-Kallen osasta. Elokuvakansa muistaa Viljakaisen varsinkin 1950-luvun sotilasfarsseista. Vuosi 1952 oli Pentti Viljasen uran kiireisin vuosi elokuva-alalla, sillä tuona vuotena hän oli mukana peräti kuudessa elokuvassa: Lännen lokarin veli, Komppanian neropatit, Muhoksen Mimmi, Kaikkien naisten monni, On lautalla pienoinen kahvila ja Omena putoaa.
Filosofian tohtori Panu Rajala.

Telvis kunniakirjan vuonna 1975 saavuttaneessa Rauni Mollbergin filmatisoinnissa Siunattu hulluus käytettiin myös monia muitakin uskomattoman roolisuorituksen tehneitä näyttelijöitä. Tulkoon tässä yhteydessä mainituksi vielä muutama muukin; filmin tarinahan pohjautuu Aapelin eli Simo Tapio Puupposen (s. 23.10.1915 Kuopio ja k. 10.10.1967 Helsinki) romaaniin Siunattu hulluus vuodelta 1948, jossa Rummukaisen veljekset Ananias ja Vilppus päättävät viedä veljessarjan kolmannen ja nuorimmaisen veljensä, Elmerin, hullujenhuoneelle. Alkuperäisessä romaanissa tämä matka sujuu hevosvetoisilla rattailla, mutta Mollbergin filmissä matkaa taittuu traktorilla ja peräkärryllä. Vanhinta veljeä (Ana Rummukainen) näytteli 2.10.1938 Varkaudessa syntynyt ja 26.1.2011 Tampereella kuollut Mikko Nousiainen. Nousiainen teki pitkän päivätyön Hämeenlinnan kaupungin teatterin johtajana - ohjasi myös usein kesäteattereissa - ja tämän näyttelijän ja ohjaajan viimeiseksi elokuvasuoritukseksi jäi osa Timo Koivusalon elokuvassa Kaksipäisen kotkan varjossa vuonna 2005.
Näyttelijä, ohjaaja ja teatterin johtaja Mikko Nousiainen.

Toista Rummukaisen veljestä, Vilippusta, tragikoomisessa elokuvassa näytteli Toivo Tuomainen (s. 25.9.1926 Maaninka ja k. 13.11.2002 Juankoski). Tuomainen toimi mm. keikkamuusikkona ja harrastajanäyttelijänä ja kansakoulupohjalta ennätti harjoittaa 28 eri ammattia; parhaimmillaan kahta tai kolmea yhtä aikaa. Mainoksia seuraavat saattavat kuitenkin parhaiten muistaa Toivo Tuomaisen vuosikymmenten urasta mainosalalla; hänet tunnettiin varsin yleisesti "Mustan Pörssin Topina". Rauni Mollbergin tavattuaan Toivo sai Raunin elokuvissa useita rooleja ja Toivo oli siis Mollbergin varsinaisia luottonäyttelijöitä sekä vuosien ajan Mollbergin elokuvatuotannon talousasioista vastaava henkilö. Toivo Tuomainen tuli näytelleeksi Mollbergin ohjauksessa ainakin elokuvissa Maa on syntinen laulu (1973), Siunattu hulluus (1975) ja Aika hyvä ihmiseksi (1977), ja tästä viimeksi mainitusta elokuvasta Tuomainen sai elokuvataiteen valtionpalkinnon vuonna 1978. Merkittävät roolit Toivo Tuomaisella oli myös elokuvissa Aidankaatajat eli heidän jälkeensä vedenpaisumus (Olli Soinio 1982) ja Matti Ijäksen elokuvassa Viimeinen keikka vuonna 1984 sekä Olavi Soinion ohjauksessa Kuutamosonaatti vuonna 1988.
Toivo Tuomainen.

Kolmas Rummukaisen veljessarjan vähäpuheinen luonnonlapsi tässä rehevässä elokuvassa on tietysti Elmeri, jota näytteli Martti Olavi Kuosmanen (s. 4.9.1950 Kotkassa). Mollbergin elokuvassa myös sangen keskeisessä osassa on yläkansakoulunopettaja Wilhelm Horsma, jonka osan elokuvassa mallikkaasti vei Tampereen Työväen Teatterin näyttelijä Veijo Pasanen (s. 14.10.1930 Muuruvesi). Pasasen elokuvaura kattaa alun kolmattakymmentä elokuvaa - ensimmäinen elokuvarooli vuodelta 1952 elokuvasta Mitäs me taiteilijat - ja hänen viimeiseksi elokuvaksi jäi Niskavuoren nuori emäntä vuodelta 1987. Veijo Pasanen menehtyi sydäninfarktiin 17.2.1988 Tampereella vain 57-vuotiaana. Pasasen muistavat monet lapsuudestaan tai lapsenmielisyyttään Pikku Kakkosen Sirkuspelle Hermannina ja Mankin roolista Pertsassa ja Kilussa. Tunnettu hän oli myöskin televisiosarjoista Heikki ja Kaija sekä Rintamäkeläiset, jossa hän oli Antti Rintamäki.
Pelle Hermannina muistavat monet Veijo Pasasen.

Aapelin herkullisen tarinan juonta en tohdi tässä teille armoitetut lukijani paljastaa, mutta voisin nostaa esiin yhden muikean kohtauksen kertomuksesta: Rummukaisen veljekset (veljesten isä, Joose Rummukainen, nukkui iäiseen uneen kuritushuoneessa, minne joutui väkivallan uhrina lyötyään kuolettavasti naapuriansa Villehard Hakkaraista korennolla) noukkivat vanhan kansakoulunsa opettaja Horsman polkupyörineen traktorinsa kyytiin ja huristavat soratietä pienen, punaisen mökin ohi. Ylikansakoulunopettaja Horsma nousee pystyyn äkkiä traktorin lavalla huomatessaan pientilallinen Puustisen, joka vetää lehmäänsä mökin kuistilla köydestä sisätiloihin lehmän haratessa vastaan. Ylikansakoulunopettaja Horsma pyytää Vilippusta pysäyttämään traktorin ja katsoo heidän olevan saman kotiseudun kasvatteina velvollisia antamaan apua pientilallisen askareisiin. Ana ja Vilippus Rummukainen yhdessä ylikansakoulunopettajansa kanssa kiirehtivät pientilallisen avuksi opettajan tiedustellessa Puustiselta, mitä tällä oikein on tekeillä. Puustinen taas tiedustelee avustajiltaan, että onko näillä kiirettä, sillä lehmä pitäisi mökkiin saada. Ylikansakoulunopettaja tähän, että ei koskaan niin kiire ettei ennättäisi naapureita ja saman kylän miehiä auttamaan. Melkoisella touhulla lehmä saatetaan sisälle, mutta pientilallinen Puustinen vielä toiveikkaana esittää: "Hyvät miehet, vielä kamariin!" Kun lehmänkanttura on miesjoukolla lopulta saatu kammariin, niin Vilippus tokaisee: "Huh, huh! Olipa ne talkoot!" (Elmeri Rummukainen on aluksi seurannut tapahtumia traktorin lavalta, mutta tässä vaiheessa hän seuraa jo mökin tapahtumia ikkunan takaa.) Ylikansakoulunopettaja Wilhelm Horsma siihen: "Kylässämme ja pitäjässämme on vanhastaan säilynyt elävänä talkoohenki!" Pientilallinen Puustinen jatkaa: "Juu, mutta ei se ole vielä lopussa. Pitäisi saada tämä kanttura vielä kyljelleen tuohon sänkyyn." Vilippus Rummukainen jatkaa tokaisten: "Niin tietenkin, sehän on selvä!"

No, urakka jatkuu, kunnes lehmä on kyljellään sängyssä ja miesten tullessa taas ulkokuistille, tokaisee ylikansakoulunopettaja Wilhelm Horsma: "Saatan olla utelias, mutta ei pidä panna pahakseen. Tekisi mieleni kysyä jotakin." Pientilallinen Puustinen vastaa tähän: "Kysyy pois vaan, on hyvä vaan!" Horsma jatkoksi: "Olisi vain mukava tietää, minkä tähden isäntä halusi lehmän tuonne kamarin sänkyyn. Niin, ei tarvitse sanoa, ellei tahdo!" Pientilallinen Puustinen: "Saatan minä sen kertoa, ei siinä ole mitään salattavaa! Minulla on eukko." Horsma tähän: "Niin, mitäpä siinä, salaamista!" Puustinen jatkaa: "Se on nyt käymässä kaupungissa." Horsma tarkkaavaisena: "Vai niin!", johon Puustinen ei voi olla jatkamatta: "Se on sellainen eukko, ettei se koskaan anna minun puhua puhuttavaani loppuun." Horsma siihen: "Vai niin!" Puustinen jatkaa edelleen: "Keskeyttää minut aina ja sanoo: Kyllä minä sen tiedän! Niin se sanoo." Horsma jälleen: "Vai niin!" Puustinen kertoo: "Kun se nyt tulee illalla kaupungista, niin se menee ensimmäisenä tuonne kamariin, sinne niin, se menee riisumaan sinne kaupunkitamineitaan. Niin, kyllä kai vieras ymmärtää?" Horsma myöntää: "Kyllä!" Puustinen jatkaa kertomustaan: "Silloin sitten se huutaa, että: Siellä on lehmä sängyssä!" Horsma: "Niin." Puustinen: "Ja minä siihen vastaan: Kyllä minä sen tiedän!" Avustava mies joukko poistuu mietteliään näköisinä paikalta ja pientilallinen Puustinen vielä huutaa perään: "Niin, että kiitos, vieraat, avusta!" Vilippus Rummukainen kääntyy vielä kannoillaan Puustiseen päin kysyen: "Tuota muuten, mitenkäs te aiotte saada sen lehmän sieltä sängystä?" Pientilallinen Puustinen siihen: "Jaa, sitä en kyllä tiedä!"
 

Nautinnollisia elokuvahetkiä on luvassa tämän mainion Aapelin kirjoittaman tarinan ja Rauni Mollbergin ohjaustyön parissa! Niin, hyviä ihmisiä on vähän ja huonoja vielä vähemmän, mutta meitä siunatusti hulluja on lukemattomasti.
Siunattu hulluus © Esa Hakala

Ei kommentteja: