sunnuntai 31. toukokuuta 2015


 
 Patruuna Gustaf Adolf Serlachius päivittäisellä kerroksellaan tehtaalla.


Gustaf Adolf Serlachius syntyi Ilomantsissa 5.11.1830 nimismies Gustaf Serlachiuksen ja Sofia Serlachiuksen - leppävirtalaisen makasiininhoitajan tytär - esikoispoikana, jolle hankittiin kotiopetusta pojan täyttäessä 11 vuotta. Kotikielenä puhuttiin ruotsia ja poika sai oppi myös latinassa, kreikassa ja hepreassa. Gustafin ollessa 12-vuotias hänen isänsä kuoli huhtikuussa 1843 keuhkokuumeeseen ja leskelle määrättiin tilintarkastuksen jälkeen rankat maksut; 700 ruplaa maksettavaa laamannille ja lisäksi 30 tynnyriä viljaa. Näiden maksujen vuoksi Gustaf joutui lopettamaan kotiopinnot ja perhe muutti Kuopioon, jossa Gustaf jatkoi opiskelua yläalkeiskoulussa. Koulun rehtorina toimi tuolloin J. V. Snellman. Holhoojat hummasivat pian kuitenkin perheen varat ja jälleen Gustaf sai lopettaa Kuopiossakin opintonsa. Nyt hän lähti ensin Mikkeliin Per Anders Sundbergin apteekkiin apteekkioppilaaksi - vaikka ala ei häntä kiinnostanut - ja sieltä edelleen Helsinkiin F. M. Maexmontanin apteekkiin. Serlachius itse ilmaisi asian: "Nälkä pakottaa koiran kahleisiin". Helsingissä Serlachius asui apteekkarin kodissa ja häntä kohdeltiin kuin perheenjäsentä. Apteekkari lainasi hänelle rahaa, jolla Serlachius rahoitti tutkintonsa ja tuki perhettään taloudellisesti. Myöhemmin apteekkari Maexmontanin suku myi apteekkinsa ja vaihtoi alaa paloviinatehtaaseen.

Epäiltiin apteekkari Maexmontanin olleen osittain taloudellisissa vaikeuksissa, sillä hän menetti asiakkaita suurelle yliopiston apteekille ja muillekin kilpailijoillensa; joka tapauksessa hieman yli parikymppinen Serlachius kokeili omia siipiään matkustamalla Pietariin. Hänen oli tarkoitus saada Pietarista itselleen työpaikka ja oppia monipuolisesti liike-elämää sekä kielistä ainakin saksaa ja venäjää. Hänen aikeensa Pietarissa eivät syystä tai toisesta toteutuneet ja hän joutui palaamaan Suomeen jo muutaman viikon kaupungissa oltuaan. Nyt hän suuntasi Kokemäenjoen varteen Poriin, josta uusi työpaikka löytyi farmaseutti Edvard Souranderin apteekista, kaksikerroksisesta puutalosta Raastuvantorin laidasta. Tämäkin työpaikka meni alta 22.5.1852 Porin palossa; palo oli suuri menetys, olihan Pori tuohon aikaan yli kuudella tuhannella asukkaallaan esim. Tamperetta suurempi kaupunki.
Porista Serlachiuksen matka jatkui Turun kautta Tampereelle.

Gustaf Serlachius valmistui proviisoriksi Turussa joulukuussa 1853 suorittamalla tutkinnon Collegium Medicumille ja samassa yhteydessä vannoi myös tutkintoon kuuluvan valan. Porista Serlachius oli muuttanut Turkuun, jossa jonkin aikaa toimi Tuomiokirkon apteekissa. Nyt hän oli valmis siirtymään Tampereelle, josta sai työtarjouksen. Axel W. Tennberg teki pellavalla ja hampulla tukkukauppaa, omisti apteekin ja laboratorion, jossa keitteli monenlaisia litkuja kutsuen sitä kuitenkin tehtaaksi. Hän tarvitsi itselleen avustajaksi yleismiehen ja kauppamatkustajan, proviisorin myymään ja sekoittamaan aineitaan. Vuonna 1854 Tannberg sai panimoluvan ja hänen Mustanlahden oluttehtaansa työllisti toistakymmentä henkeä ja parhaana vuonna vuosituotanto oli 150 000 pulloa pääosin Ruotsin- ja Baierin olutta.
Skotti James Finlayson sai nimensä Tampereen historiaan.

Tuohon aikaan teollisuus Tampereella oli vasta alkamassa ja koski kohisi vielä melko vapaasti. James Finlayson oli tullut vuonna 1820 kaupunkiin valjastaen puuvillakehräämönsä voimanlähteeksi kosken. Raakapuuvilla tuotiin Tampereelle Liverpoolin ja Turun kautta New Orleansista, ja valmiit langat ja kankaat taas löysivät tiensä lähinnä Pietariin. Tämä liiketoiminta perustui pitkälti halpoihin työvoimakustannuksiin ja ilmaiseen koskivoimaan. Kymmenen vuotta toimittuaan tehdas oli vielä sangen vaatimaton, mutta uusien omistajien voimin 1860-luvulle tultaessa tehdas työllisti jo puolitoistatuhatta henkeä. Vuonna 1836 Finlayson alkoi kuitenkin jo kaupitella tehdastaan ja uusiksi omistajiksi Pietarista ryhtyivät liikemies Carl Nottbeck ja hovineuvos Georg Rauch. Kauppakirjaan hän laati ehdon, että hänen nimensä tulee säilymään tehtaalla. Koneteknikko Finlayson perusti porvarioikeudet saatuaan Tampereelle lainan turvin koskenrantaan ensin valimon ja konepajan tuottamaan kehruu- ja karstauskoneita. Vuonna 1823 hän vaihtoi tekstiilialalle tehtaansa jälleen Senaatin lainan turvin. Finlayson asui vaimonsa Margaretin kanssa puutalossa (vanha kruununpolttimo) kosken rannassa ja kotinsa yhteyteen rakensivat lapsettomana pariskuntana orpokodin. Finlayson toimi vielä pari vuotta neuvonantajana uusille omistajille tehtaan myytyään ja muutti sitten takaisin synnyinseudulleen Edinburghiin, jonne kuoli 18.8.1852.
Frenckellin paperitehtaan tiloissa toimii nykyään mm. teatteri.

Länsipuolella Tammerkoskea aloitti myös Frencellin paperitehdas, jossa vuonna 1842 käynnistyi Suomen ensimmäinen paperikone. Tehtaan tuotanto ei koskaan kuitenkaan noussut kovin merkittäväksi, koska paperi valmistettiin vielä lumpuista. Tämä tehdas juonsi juurensa Suomen ensimmäiseen paperitehtaaseen, joka Abraham Häggmanin toimesta vuonna 1783 nousi täysin samalle paikalle. Kosken itärannalle alkoivat aluksi varakkaat liikemiehet Gustaf Wasastjerna ja Adolf Törngren erikseen, mutta hieman myöhemmin - 1860-luvun vaihteessa - voimansa yhdistäen teollistuttamaan. Wasastjerna omisti Seinäjoen ruukin ja suunnitteli Tampereelle sahaa, masuunia sekä konepajaa. Törngren taas Laukon, Nuutajärven ja Nokian kartanoiden maaomaisuudellaan havitteli paikalle kehräämöä ja kutomoa. Näistä sai alkunsa Tampella. Näihin orastaviin teollisuusmaisemiin siis saapui Gustaf Serlachius. Apteekillakin oli rantatontti kasvitarhalle Tammerkosken partaalla.  
 

Kesällä 1856 apteekkari Tennberg kuitenkin kuoli ja kukaan hänen kuudesta lapsestaan ei suostunut liiketoiminnan jatkajaksi. Gustaf päätti ostaa vuonna 1857 em. apteekin velaksi itselleen 18 000 hopearuplasta. Osan kauppahinnasta hän maksoi heti ja sai loppuosalle maksuaikaa. Jo vuosina 1861-62 Gustaf rakennutti aivan uuden apteekkirakennuksen Hämeenkadun ja Aleksis Kiven kadun kulmaan Tampereelle ja apteekkirakennus lisäsi hänen velkataakkaansa. Tämä apteekkitoiminta laajeni vuonna 1864 haara-apteekiksi Kangasalle. Samanaikaisesti Gustaf Serlachius yritti myös muita pienempiä liiketoimia, kuten panimotoimintaa, kirjojen myyntiä, ilmoitustilan myyntiä Hämäläinen-lehteen, metsästäjille myyden erikoisvaunuja ja lääkkeinä myi mm. sormustinkukkaa sydänvaivoihin, napavöitä ja kuppaussarvia  sekä kulutustavaroiden maahantuontia ja vientiä; tuontitavarana olivat ainakin pellava, hampunsiemenet ja valokuvaustarvikkeet ja vastaavasti vientituotteina olivat sienet, puolukat, voi ja lankkutavara. Gustaf Serlachius osittain valmisti, toimitti ja välitti kasvavalle teollisuudelle teollisuuskemikaaleja. Serlachius toimi myös patruuna Fredrik Idestamin puuhiomon isännöitsijänä. Tässä toimessa hän oppi kuinka kannattavaa puuhiomon toiminta saattaa olla.
Gustaf Serlachius perheineen valokuvassa.

Maaliskuussa 1859 Gustaf Serlachius avioitui jo aiemmin Helsingissä ollessaan tapaamansa Alice Eufrosyne Maexmontanin kanssa ja parin häitä juhlittiin kihlakunnantuomari Karl Wilhelm Maexmontanin - morsiamen isä ja apteekkari Maexmontanin serkku - omistamalla Lopenkartanon suurtilalla Herralan kylässä, Lempäälässä. Serlachiuksen perheen neljä ensimmäistä lasta kuolivat jo alle vuoden ikäisinä Tampereella asuttaessa. Vuonna 1864 syntyi Axel Ernst, vuonna 1870 Thyra Maria ja vuonna 1877 lopulta Sigrid Edith. Tampereella eläessään Gustaf Serlachius osallistui innokkaasti paikalliseen kulttuurielämään; kannatti kaupungin kamariorkesteria eli "jouhiorkesteria", liittyi Suomalaisen Kirjallisuuden Seuraan, toimi kaupungin ensimmäisen kirjaston tilintarkastajana sekä välitti lippuja hengellisiin tilaisuuksiin. Proviisoriapulaisensa, Konstantin Hakulinin kanssa Serlachius harrasti valokuvausta ja vuodelta 1863 on heidän nimiinsä laitettu ensimmäiset Tampereesta säilyneet valokuvat.

Vuonna 1863 Serlachius alkoi Alexander Neiglickin - Serlachiuksen lapsuuden aikainen ystävä jo vuosien takaa ja virassa Suomen Pankissa sekä apteekkari Tennbergin vävy - ja Tennbergin poikien pääomien turvin rakentaa Onkiniemeen Näsijärven rantaan olutpanimoa. Serlachius toimi panimon isännöitsijänä ja sai panimon osakkeita palkaksi työtään vastaan. Ruovedeltä sai Serlachius kumppanikseen A. F. Aminoffin, joka omisti Pekkalan kartanon, myllyn ja kolme sahaa. Aminoff järjesti Serlachiuksen välitettäväksi esim. halkoja, viljaa ja lankkuja mm. Finlaysonin tehtaalle. Aminoffin kautta Onkiniemen panimo taas sai viljaa ja humalaa Ruovedeltä. Olutpanimon kanssa tuli sitten monenlaisia ongelmia matkan varrella. Vakuutusyhtiö kieltäytyi antamasta panimolle palovakuutusta ja sitä ilman taas ei saanut kiinnelainaa. Suomen Pankki ei diskontannut vekseleitä ja hampurilainen toiminimi uhkaili oikeustoimilla, kun panimon koneet olivat maksamatta. Kovan paineen alla Serlachius itse vielä sairastui ja lopulta Neiglick vaati Serlachiuksen eroa, ja niin Serlachius luopui osakkeistaan. Vallan merkittäviä tappioita ei panimotoiminta ehtinyt aikaansaada, mutta maineen menetyksen kannalta sillä oli paljon suurempi vaikutus ainakin paikallisesti. Samoin kävi myös Serlachiuksen kananmuna-, sieni-, marjaliiketoimille.
 

Ei kommentteja: