maanantai 27. lokakuuta 2014


 21.3.1980 Tampereen yliopiston juhlasalissa Pentti Lasanen onnittelee 70-vuotiasta Harry Bergströmiä.
 
 Sauvo Puhtila
 Usko Kemppi
 Rauno Lehtinen
 Heikki Aaltoila
 Arthur Fuhrmann
 28.10.1954 yhdistyksen perustamiskirjan allekirjoittaneet.
 Jani Uhlenius
Lauri Jauhiainen
28.10.1954 perustivat 12 suomalaista elokuvasäveltäjää Suomen Elokuvasäveltäjät r.y:n Helsingissä. Perustamiskirjan ovat allekirjoittaneet: Harry Bergström, Heikki Aaltoila, George de Godzinsky, Tapio Ilomäki, Taneli Kuusisto, Toivo Kärki, Georg Malmstén, Einari Marvia, Tauno Pylkkänen, Sulho Ranta, Matti Rautio ja Ahti Sonninen. Perustajajäsenistä seitsemän kuului myös Suomen Säveltäjiin, heistä Taneli Kuusisto, Tauno Pylkkänen, Einari Marvia, Sulho Ranta ja Ahti Sonninen olivat jopa Suomen Säveltäjien perustajajäseniä. Perustamiseen ajauduttiin, kun filminvalmistajat eivät halunneet maksaa korvauksia sävellystyöstä, vaan katsoivat Teoston palkkiot riittäviksi korvauksiksi. Vuonna 1945 perustettu Suomen Säveltäjät ry ei myöskään halunnut ottaa asiaa hoitaakseen ja elokuvasäveltäjiä jäsenikseen. Lauri Ikosen työtä jatkamaan Teoston johtajana tuli vuonna 1931 Martti Turunen, joka johtikin sangen patriarkaalisesti edunvalvontajärjestöä aina vuoteen 1969 asti. Turusesta tuli myös vasta perustetun Suomen Säveltäjien johtokunnan jäsen ja taloudenhoitaja vuona 1945; sävellystyönsä lisäksi hän oli filosofian maisteri ja ekonomi sekä johti kuoroista ainakin Ylioppilaskunnan Laulajia ja Laulu-Miehiä. Suomen Elokuvasäveltäjien ensimmäiseksi puheenjohtajaksi tuli valittua Harry Bergström, joka hoitikin "tonttia" aina vuoteen 1965 asti. 4.4.1910 Tampereella syntyneen Bergströmin tiedämme Suomen tuotteliaimmaksi elokuvasäveltäjäksi, sillä hän jätti musiikkinsa 78 kotimaiseen elokuvaan. Kun - silloin jo kunniapuheenjohtaja - Harry Bergström täytti 70 vuotta Elvis ry järjesti Tampereen yliopiston salissa konsertin 21.3.1980 Tampereen kaupunginorkesterin kanssa sekä juhlaillallisen hotelli Rosendahlissa. Yhdistyksen asiamieheksi kutsuttiin Erkki Ainamo, komentajakapteeni evp, joka työskenteli Yleisradion palveluksessa. Georg Malmstén oli valittu vuonna 1952 ensimmäiseksi kevyen musiikin edustajaksi Teoston johtokuntaan, kun johtokunnan paikka oli vapautunut puheenjohtaja Selim Palmgrenin kuoltua. Vähintään kahdella tapaa vuosi 1954 oli kevyen musiikin tekijöille merkityksellinen: nykyäänkin toimiva Elvis ry perustettiin silloin ja Teosto joutui korjaamaan tilitysjärjestelmäänsä ensi kerran kevyen musiikin tekijöiden toivomaan suuntaan.

Lopulta sitkeiden neuvottelujen jälkeen Suomen Filminvalmistajien Liitto r.y. ja Suomen Elokuvasäveltäjät r.y. pääsivät elokuvamusiikin tekemisestä sopimukseen 4.2.1957. Vuosina 1965-1986 Elokuvasäveltäjien yhdistystä luotsasi puheenjohtajana 11.3.1930 Saksan Hannoverissa syntynyt ja 5.2.2013 Helsingissä kuollut säveltäjä ja kapellimestari Arthur Fuhrmann. Arthur on itse kertonut Toivo Kärjen ohjanneen hänet yhdistyksen piiriin ja Jaakko Salon kysyneen häntä puheenjohtajaksi. Kun Arthur tätä Jaakko Salolta tiedusteli: "Miksi te minua kysytte, kun ette tunne minua ollenkaan?", niin Jaakko Salo vastasi: "Me tunnemme kaikki muut!" Arthurin puheenjohtajakauden aluksi yhdistyksen nimi muutettiin muotoon Elokuva- ja viihdesäveltäjät r.y., joka rekisteröitiin 26.5.1965 yhdistysrekisteriin. Tässä on myös selitys lyhenteeseen Elvis ry.
 
Teoston toimitusjohtaja Katri Sipilä onnittelee Säveltä ja Sanoittajat Elvis ry:tä.

Vuodet 1986-1994 kuluivat Tampereella 16.11.1939 syntyneen ja Pietarsaaressa 26.6.2013 kuolleen trumpetisti, musiikkivaikuttaja, säveltäjä ja sovittaja Henrik Otto Donnerin toimiessa yhdistyksen puheenjohtajana. Nykyään yhdistyksen nimi on muotoa Suomen Säveltäjät ja Sanoittajat Elvis ry. Juhani Leinosen puheenjohtajavuodet osuivat vuosiin 1994-2002, jonka jälkeen vastuu puheenjohtajuudesta siirtyi vuosiksi 2002-2007 Jani Uhleniukselle. Otto Donner johti vielä hetken vuodet 2007-2008 puheenjohtajuutta, kunnes yhdistyksen johtoon saatiin Janne Louhivuori. Nykyään yhdistyksemme puheenjohtajana on näyttelijä-laulaja-sanoittaja Kaija Kärkinen. Yhdistyksemme toiminnanjohtajina ovat toimineet Arthur Fuhrmannin jälkeen Martti Heikkilä (1995-2008), Pekka Nissilä (vt 2002-2003),  Reijo Karvonen (2008-2009), Eija Hinkkala ja nykyinen toiminnanjohtaja on säveltäjä, sovittaja ja kapellimestari Aku Toivonen, ja yhdistyksellä lienee noin 750 jäsentä ympäri Suomen maata. Tänään tiistaina 28.10.2014 kokoonnumme ensin iltapäivällä toimistollemme syyskokoukseen, josta siirrymme sujuvasti juhlimaan yhdistyksemme 60-vuotista taivalta Finlandia-talolle hyvässä seurassa.
 
Suomen Säveltäjät ja Antti Auvinen lahjoittavat grafiikkaa Elvis ry:lle.

Kapellimestari Andrew Litton ja sellisti Leonard Elsenbroich.
Ilo oli jälleen puolellamme, kun saimme tämän - viisivuotiana pianonsoiton aloittaneen ja 10-vuotiaana New Yorkin Filharmonikkojen kapellimestarin Leonard Bernsteinin johtaman sinfonisen runon "Pines of Rome" kuultuaan innostui opiskelemaan orkesterinjohtamista Juilliardissa - monella tapaa lahjakkaan muusikon lähentymään (Sorsa)puistoamme. New Yorkissa 16.5.1959 syntynyt Andrew Litton istui jo pikkupoikana Metropolitanin Oopperan eturivissä omalla kausikorttipaikallaan seuraamassa musiikin ihmeellisyyksiä. Perjantaina 24.10.2014 hän johti suurella asiantuntemuksella Tampere-talon suuressa salissa Tampere Filharmonian konsertin, joka oli saatettu kokoon täysin umpivenäläisestä musiikista. Konsertin alkusoittona oli Mikhail Glinkan alkusoitto oopperasta Ruslan ja Ljudmila, joka kantaesitettiin Pietarin Bolšoi-teatterissa vuonna 1842. Vuodelta 1964 taas kuultiin Dmitri Kabalevskin todella harvoin kuultu Sellokonsertto nro 2 c-molli op. 77. Konserton osat ovat: I Molto sostenuto - Allegro molto e energico, II Presto marcato ja III Andante con moto - Allegro agitato - Molto tranquillo, jotka sellosolisti sitoo yhteen kadenssein. Väliajan jälkeen vajaa puolitoistatuhantinen kuulijajoukko salissa hiljentyi kuulemaan Dmitri Šostakovitšin Sinfoniaa nro 15 A-duuri op. 141, säveltäjän viimeiseksi teokseksi jäänyttä työtä vuodelta 1971. Sinfonian osat ovat: I Allegretto, II Adagio, III Allegretto ja IV Adagio - Allegretto.

Intendentti Helena Hiilivirran haastattelussa kapellimestari ja pianisti Andrew Litton.
 
Andrew Littonin ensimmäinen kiinnitys oli Bournamouthin sinfoniaorkesteriin johtajaksi vuosiksi 1988-1994. Mstislav Leopoldovitš Rostropovitšin (s. Bakussa 27.3.1927 ja k. Moskovassa 27.4.2007) assistenttina toimiessaan nuorenamiehenä Litton sai tältä ihmisoikeusaktivistilta, sellistiltä ja kapellimestarilta käytännönläheistä ohjausta varsinkin venäläiseen musiikkiin, kuten Dmitri Šostakovitšin ja Sergei Prokofjevin teoksiin. Molemmat edellä mainituista säveltäjistä mm. toimivat Rostropovitšin opettajina Moskovan konservatoriossa vuosina 1943-1948. Johtamistaitonsa todelliset kyvyt Litton pääsi näyttämään maailmalle johtaessaan Dallasin sinfoniaorkesteria vuosina 1994-2006. Tuona aikana orkesteri teki tanakasti vierailuja ja Littonin kaudella orkesterin budjetti nousi 19 miljoonasta 100 miljoonaan. Minnesotan orkesterin taiteellisena johtajana Litton vaikutti vuosina 2003-2011 ja Colorado sinfoniaorkesterin taiteellisena neuvonantajana hän aloitti vuonna 2012 siirtyen elokuussa 2013 orkesterin musiikista vastaavaksi johtajaksi. Nykyään Litton johtaa myös yhtä maailman vanhimpiin orkestereihin kuuluvaa Bergenin Filharmonista orkesteria, joka viettää 250-vuotisjuhlaansa ensi vuonna. Yhteistyön Bergenin orkesterin kanssa hän aloitti vuona 2003 ja Norjan kuningas Harald on lyönyt hänet ritariksi ansioistaan musiikkilähettiläänä. Kaiken tämän lisäksi hän on myös erittäin haluttu ja ahkera vierailija eri puolilla maailmaa; viime vuonna hän vieraili 13 orkesterin kanssa kaikkiaan 20 eri kaupungissa konsertoimassa, joukossa mm. Bukarest, Lontoo, Tokio, Bryssel ja Edinburg. Andrew Litton on aviossa brittiläisen viulistivaimonsa Jaynen kanssa ja heillä on kaksi teini-ikäistä lasta, Rachel ja Michael. Andrew Litton tunnetaan myös ansioistaan kelvollisena jazzpianistina.
Dmitri Šostakovitš
Dmitri Kabalevski

Mstislav Leopoldovitš Rostropovitš

 
Lontoossa nykyään asustava ja vuonna 1985 Frankfurtissa syntynyt sellistilahjakkuus Leonard Elsenbroich saapui iltamme iloksi Tampereelle soittamaan Kabalevskin harvinaisen toisen sellokonserton vuoden 1693 Matteo Goffrillerin, venetsialaisen soitinrakentajan "Leonard Rose" lainasellolla. Yehudi Menuhin School Lontoossa ja Kölnin Musiikki-Akatemia olivat Leonardia viemässä musiikin saloihin ja vuonna 2009 hän voitti hyvin arvostetun Leonard Bernstein-palkinnon Lontoossa. Loistavasti soitettu sellokonsertto on nyt myös saatavana kapellimestari Littonin ja Leonard Elsenbroichin sekä Alankomaiden Filharmonisen orkesterin yhteistyönä tehtynä livetallenteena. Dmitri Borisovitš Kabalevski (s. Pietarissa 30.12.1904 ja k. Moskovassa 14.2.1987) teki paljon käyttömusiikkia, joukossa mm. oopperoita, konserttoja, elokuvamusiikkia ja pianomusiikkia. Kommunistisen puolueen jäseneksi hän liittyi toisen maailmansodan aikana ja Neuvostoliiton säveltäjäliitossa hänellä oli myös merkittävä asema, vaikka jäikin aina kuuluisempien säveltäjien, kuten Šostakovitšin varjoon. Oman Filharmoniamme soittajakunnasta kannattaa nostaa esiin vielä esimerkiksi maan mainion konserttimestarimme, Dennis Kimin ja hiljan soolosellistina orkesterissamme aloittaneen Joona Pulkkisen laittamattomat suoritukset lokakuisessa illassa. 
  Mikhail Glinka

torstai 16. lokakuuta 2014



 Kapellimestari Antti Rissanen

Tampere-talon suuri sali - Pohjoismaiden suurimmassa kongressi ja konserttitalossa - tarjoaa tiistaina 4.11.2014 näyttävät puitteet keväällä perustetun Tampere Pops-orkesterin avauskonserttiin. Orkesteri on saanut johtajakseen pasunisti-sovittaja Antti Rissasen ja avauskonsertin solistivaljakoksi ovat valjastetut vuoden 2012 The Voice of Finland-kilpailusta tuttu Saara Aalto ja Tuliset Tenorit-konserttikiertueestakin jälkensä jättänyt Pentti Hietanen. Hietanen tuo konserttiin myös kaksi tytärtään, Inan ja Roosan. Avauskonsertin polkaistaan käyntiin Hollywoodin musiikkihelmillä ja lavalla nähdään myös korkealta trumpettiaan soittava sovittajalahjakkuus Suomen viihdemaailmalle, Tero Lindberg. Rissasella ja Lindbergillä on kummallakin konsertissa omat instrumenttisoolonumeronsa.

 Tero Lindberg

Tampere Pops-orkesteri on isoimmillaan 26-henkinen ryhmä, joka on koottu täysiverisistä ammattimuusikoista ja kattaa niin jousiston, puhaltimet kuin säestävän komppiryhmänkin. Jousiston soittajat tulevat mm. suoraan Tampere Filharmonian soittajakunnasta. Orkesterille on keväällä perustettu yhdistys, jonka puheenjohtajana toimii Tampere Filharmonian viulisti István Szalay. Hän on jo pitkään pohtinut kollegojensa kanssa, että Tampereelle tarvittaisiin täysin ammattimaisesti toimiva ja joustava orkesterikokoonpano erilaisiin viihdemusiikin tarpeisiin.  

 István Szalay

Kapellimestari Antti Rissanen on vuosittain mukana noin 120 konsertissa. Usein hänet on nähty soittamassa UMOn riveissä pasuunaa ja nykyään hän on yksi UMOn kapellimestareista. Helsingissä toimivan The Great Helsinki Swing big bandin pääkapellimestariksi Antti päätyi vuonna 2006 ja vuodesta 2001 lähtien hänen johdossaan on ollut Finnish Junior All Star big band, jonka soittajisto koostuu Suomen big band-yhdistyksen nuorista suomalaisista tulevaisuudenlupauksista. Vuonna 2003 Antti Rissanen aloitti myös Imatra big bandin johtajana sekä debytoi Vantaan viihdeorkesterin kapellimestarina vuonna 2010. Ulkomailla Rissanen tunnetaan kansainvälistä uraa tekevänä jazzpasunistina ja Moskovan "George Garanian" big bandin vierailevana ylikapellimestarina vuodesta 2010 lähtien: Venäjällä hänet tosin tunnetaan paremmin nimellä Antti Martin. Vierailukutsuja on tullut ainakin Saksan Berliinin, Kölnin ja Hampurin radioiden big bandeistä. Amerikassa asuessaan vuosina 1999-2000 Rissanen soitti mm. Charles Mingus big bandissa, Dizzy Gillespie big bandissa ja Charles Tolliverin big bandissa. 25 Euroopan maan sekä Venäjän ja USA:n lisäksi Antti Rissanen on kiertänyt myös mm. Brasiliassa, Kuubassa ja Afrikassa. 


Saara Aalto



Antti Rissasen kuusivuotiaana Kotkan-Seudun musiikkiopistossa pianolla alkanut musiikinopiskelu jatkui Sibelius-Akatemiassa klassisella pianonsoitolla, jazzmusiikilla ja orkesterinjohtamisella. Oppia lisää hän haki Berliinin "Hanns Eisler"-musiikkikorkeakoulusta ja jatkoi New Yorkissa (The New School University). Vuonna 2001 Rissanen valmistui musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemiasta ja valmistelee parhaillaan tohtorikoulutuksen lopputyötään sekä opettaa puhaltimien vastuuopettajana Metropolian Pop/jazz-musiikin koulutusohjelmassa. Vuodet 2007-2011 hän viihtyi lehtorina Sibelius-Akatemian jazzmusiikin koulutusohjelmassa. Kiitosta on tullut myös eri palkintojen muodossa; vuonna 2001 Antti Rissanen voitti kansainvälisen "Rich Matteson"-jazzkilpailun Lahdessa sekä vuonna 1998 kansainvälisen "Frank Rosolino"-jazzpasuunakilpailun. Toisen palkinnon hän sai vuonna 1996 Frankfurtin radion big band-sävellyskilpailussa ja Lieksan Vaskiviikot nimesi hänet vuoden vaskisoittajaksi vuonna 2002 toisena jazzmuusikkona sitten vuoden 1988 tittelin perustamisen. Vuosi 2008 toi mukanaan Imatra big band festivalin ensimmäisen IBBF Award-palkinnon big band-musiikin hyväksi tehdystä työstä.


Pentti Hietanen



Nautinnollinen ilta Tampere-talossa loistavan Tampere Pops-orkesterin ja erinomaisten solistien kyydissä käynnistyy klo 19 tiistaina 4.11.2014. Klo 17 pääset jo nautiskelemaa halutessasi buffetpöydän antimista. 85 € hintainen VIP-lippu sisältää konserttilipun lisäksi aisteja hivelevän buffetpöydän (ruokajuomana jäävesi), tervetuliaismaljan sekä väliaikatarjoiluna kahvi/tee konserttileivoksen kanssa. VIP-paketin hinta ilman buffetpöytää (sis. konserttilippu, tervetuliaismalja ja väliaikatarjoilu) on 55 €. Riemullisia ja ikimuistoisia hetkiä Hollywoodin  musiikkihelmien parissa hulppeassa seurassa! 


keskiviikko 8. lokakuuta 2014




Volter Kilpi.


 Kirjailija, filosofian kandidaatti ja Turun yliopiston ylikirjastonhoitaja Volter Adalbert Kilpi (s. Kustavissa 12.12.1874 ja k. Turussa 13.6.1939) sai julkaistuksi vuonna 1933 Saaristosarjansa kaksiosaisen romaanin Alastalon salissa, johon sarjaan tuli jatkoa vuonna 1934 novellikokoelmalla Pitäjän pienempiä ja vielä vuonna 1937 romaanilla Kirkolle. Alastalon salissa, joka kuvaa kuuden tunnin tapahtumia Alastalon salissa, Kustavissa, pitäjän mahti-isäntien ja merikapteeni-isännät kokoontuvat päättämään uuden parkkilaivan rakentamisesta. Tätä romaania on monasti pidetty Suomen parhaana romaanina, vaikka mikään yleisön suosikki se ei koskaan ole ollutkaan.
Volter Kilpi kirjasi 8.10.1933 kirjeen kirjansa kustantajalle Alvar Renqvistille, johonka tuli merkanneeksi "erään erikoisen yhteensattuman vuoksi" mm. seuraavat toiveensa:
"Huomaan lehdestä, että huomenna, 9. pnä tk., täyttää merikapteeni Antti Wihuri 50 vuotta. Nyt on laita siten, että 'Alastalon salissa'-kirjan Alastalon kapteeniin olen lähimpänä esikuvana käyttänyt lapsuuden muistoissani elävää isäni isäpuolen, David Janssonin rehevää hahmoa. Tämä sama David Jansson on Antti Wihurin isä, poika tosin vasta isän kuoleman jälkeen ja ulkopuolella avioliiton syntynyt, mutta lakitietä perilliseksi varmennettu.
Kun nyt poika on suuremmissa mittapuitteissa toteuttanut isänsä tavoitteet, ja on maan suurimpia laivanvarustajia, ja sattuu täten, että *Alastalon salissa' on juuri ilmestymässä, huvittaisi minua lähettää tämä kirja asianomaiselle hänen merkkipäivänään. Jos nyt sattuisi olemaan yksikin kappale kirjan I osaa huomenna valmiina, niin pyydän että tämä lähetettäisiin kapteeni Vihurille minun tervehdyksenäni hänen 50-vuotispäivänään. Lähetän tämän varalta ohella visiittikorttini, jonka pyydän liittämään kirjaan. Ellei valmista kappaletta ole, jääköön asia sillensä.
Kunnioittavimmin
Volter Kilpi"



Ainakin yksi kappale tätä Alastalon salissa-teosta on saatu Antti Wihurille Volter Kilven huvitukseksi toimitettua, koskapa merikapteeni kiitti "vanhana kustavilaisena ja maamme nykyisen kauppamerenkulun sekä Suomen Laivanvarustajayhdistyksen edustajana" samalla onnitellen kirjailija Kilpeä "suuritöisestä, lämmöllä ja hartaudella suoritetusta pitäjämme ja purjelaivamerenkulun kohtaloiden muistiinmerkitsemisestä." 


Kustavin kirkko.


sunnuntai 5. lokakuuta 2014




Jane ja Aatos Erkko perustivat myös oman säätiön. Kuvassa 16.3.2014 edesmennyt Jane Erkko.


Keskiviikkona 1.10.2014 vietettiin Suomessa ensimmäisen kerran reippaasti ja iloisissa tunnelmissa Säätiöpäivää - Stiftelsedagen. Säätiöitä ja varsinkin niiden toimintaa tunnetaan täällä Pohjan perukoilla yleensä sangen huonosti, mutta järjestävät tahot tahtovat teemapäivällään osoittaa säätiöiden vilpittömän halun avoimuuteen. Säätiöpäivän päätapahtumaa vietettiin Helsingissä Sanomatalon Mediatorilla klo 16-18.


Niilo Helanderin säätiö jakoi tänä vuonna tukea 855 000 euroa.


 Ensimmäistä Säätiöpäivää vietettiin teemalla "Perintöä jaossa", jolla haluttiin viitata sekä yleiseen säätiöiden tehtävään kulttuuriperinteen vaalijoina että säätiöiden kunniatehtävään toteuttaa  lahjoittajansa henkistä perintöä. Samanaikaisesti päivän aikana Säätiöpäivää vietettiin yli 20 maassa ja se on osana Dafne-yhdistyksen (Donors and Foundations Network in Europe) toimintaa, jolla pyritään kehittämään säätiöiden toimintaa ja toimintaedellytyksiä Euroopan-laajuisesti. Suomessa Säätiöpäivän vastuullisena organisoijana oli Säätiöiden ja rahastojen neuvottelukunta, joka Suomessa toimii samalla ainoana säätiöalan kattojärjestönä.
Itse säätiöläiset näkisivät mielellään, että lähitulevaisuudessa säätiöpäivästä muodostuisi yhtä suosittu ja kansalaisia villitsevä teemapäivä kuin esim. ravintolapäivä tai siivouspäivä. Pienimmissäkin kylissä ja kaupungeissa olisi säätiötempauksia, joiden hilpeät ideat teemapäivän ohjelmasta syntyisivät kuin itsestään apurahansaajien ja säätiöiden parissa työskentelevien keskuudessa. Kovinkaan tärkeää ei olisi loistelias tapahtuma, vaan pyyteetön into osallistua ja tehdä näiden säätiöiden tärkeätä toimintaa tunnetuksi.


Alfred Kordelin sai oman kuolemansa jälkeen nimeänsä kantavan säätiön.


Rekisteröity säätiö on Suomen lain mukaan oikeushenkilö, joka muodostuu tiettyyn tarkoitukseen käytettäväksi luovutetusta omaisuudesta. Säätiön perustamiseen tarkoitettu minimiomaisuuden määrä tulee lain mukaan olla vähintään 25 000 euroa ja säätiöllä tulee olla omat säännöt, joiden mukaan säätiö toimii ja jakaa varojaan. Säätiön perustamiseen luvan myöntää Patentti- ja rekisterihallitus, joka myös valvoo säätiöitä ja pitää yllä säätiörekisteriä. Säätiö perustetaan joko säädekirjalla tai kirjallisella testamentilla, josta täytyy näkyä säätiön tarkoitus ja sille tuleva omaisuus. Säätiön tarkoitus on oltava yleishyödyllinen ja sen omaisuus on sijoitettava varmalla ja hyvin tuottavalla tavalla. Säätiön tarkoitusta voidaan muuttaa vain, jos sen varojen käyttäminen sille varattuun käyttöön on mahdotonta, olennaisesti vaikeutunut, hyödytöntä tai lain tai hyvien tapojen vastaista, ja silloinkaan uusi tarkoitus ei saa poiketa olennaisesti aiemmasta tarkoituksesta.
Nykyinen säätiölaki tuli meillä Suomessa voimaan vuonna 1930 ja vuosina 1930-2011 Suomessa rekisteröitiin 3 948 säätiötä, joista osa on lakkautettu, sulautettu toiseen säätiöön tai saanut uuden säätiönumeron. Vuonna 2014 Suomen rekisterissä oli 2 850 rekisteröityä säätiötä. 90 % näistä säätiöistä on verotuksessa tulkittu yleishyödyllisiksi yhteisöiksi, joten ne on vapautettu veroista joko kokonaan tai osittain. Yhteiseksi hyväksi toimivat säätiöt ovat tärkeitä mahdollistajia tieteessä, taiteessa, kulttuurissa – ja meidän kaikkien tavallisessa arjessa. Säätiöiden kautta me kansalaiset voimme aktiivisesti vaikuttaa juuri itsellemme tärkeisiin asioihin. Säätiöillä ei ole niin monia keinoja kertoa toiminnastaan tai saada levitettyä tietoa saavutuksistaan kulttuurin alueella. Säätiöpäivä on yksi hyvä tilaisuus kertoa säätiöiden hyvästä työstä suurelle yleisölle, vanhoille tutuille ja uusille tuntemattomille, toiselle säätiölle, kenelle tahansa tiedonnälkäisille.


Jenny ja Antti Wihurin säätiö jakoi ensimmäiset apurahansa 9.10.1942







Antti Wihuri niittasi tulevaisuuttaan vahvasti toimillaan Raaheen kiinni vielä vuoden 1919 ja alkuvuoden 1920 aikana. Raahessa hän aloitti paikallisen liikemiehen, Antti Mustosen kanssa rautakauppatoiminnan sataman kupeessa myyden tervattuja ja tervaamattomia köysiä sekä laivapikeä tukkukauppana varastosta. Ruotsista hän tukkurina toi viljaa ja Huotarin liiteristä myi raahelaisille vaikka ruokatarpeita ja muonaeriä. Myyntivalikoimassa oli myös halkoja ja Venäjän lehtiä paaleittain. Ahtaajien oloja hän halusi kohentaa rakennuttamalla Lapaluodon sataman laiturin ääreen rakennusmestari T. H. Granlundin johtaessa hanketta melko karun puurakennuksen, jonka merenpuoleiseen päähän tuli yrityksen konttori ja toiseen päähän majoitustilaa ahtaajille. Raahelaiset nimittivät pian rakennuksen Lapaluodon kasarmiksi. Lisätilan saamiseksi ahtaajille Antti joutui lähistön taloista sitä myös vuokraamalla hankkimaan; lisäksi hän osti vielä Heiskalan talon ahtaajia varten. Itseään hän hemmotteli ostamalla kapteeni Durchamin leskeltä näyttävältä ja korkealta paikalta kaupungista puisen talon, jonka erikoisuutena oli tasakattoinen torni. Uusi omistaja teetti torniin kaiteet, jolloin hän pääsi kuin omalta komentosillalta katselemaan kiikareilla merellä tapahtuvia liikkeitä. Wihuri pystytti nyt hankkimaansa taloon yrityksen konttorin ja oman asuntonsa. Taloudellinen menestyminen alkoi näkyä jo raahelaisille ulkoisestikin, kun mm. T-mallin Ford ilmestyi kuljettajan kanssa Raahen katukuvaan kyytimään kapteeni Wihuria. Nestor Torppa, tuo Antti Wihurin uskollinen työnjohtaja satamasta sai luottotoimen hänen kuljettajanaan. 



Keväällä 1920 Antti Wihuri vei Jenni Mäkelän vihille. Häitä vietettiin Jennyn äidin ja Aino-sisaren kodissa Lapaluodossa. Kirkkoherra Hautaniemen suorittaman vihkimisen jälkeen kokoonnuttiin pieneen päivällistilaisuuteen hyvien ystävien ja lähinnä Jennyn sukulaisten seurassa. Samana keväänä Antti teki laivausliikkeestään osakeyhtiön, Oy Brahestad Stevedoring Ltd, jonka osakekannasta omisti itse 67 %. Loput osakkaat olivat lähinnä raahelaisia liikemiehiä. Tähän joukkoon oli kuitenkin eksynyt myös vuodesta 1917 Wihurin palveluksessa ollut nuori konttoristi, Martta Rautio. 



Johan Nurminen (s. 1851 ja k. 1914) oli Raumalla vaikuttanut ja menestynyt laivanvarustaja ja tukkukauppias, aikana, jolloin purjelaivoilla tehtiin menestyksellistä parrukauppaa. Johan Nurminen rakennutti vuonna 1891 Raumalla viimeiseksi purjealukseksi jääneen kuunari Uljaksen, joka purjehti maailman meriä aina vuoteen 1950 asti. Johan Nurmisen poika, John Viktor Nurminen osti vuonna 1909 Osmo-nimisen kolmimastoparkin ollessaan vielä isänsä liikkeen palveluksessa, ja aloitti näin rahtiliikenteen. John oli perustamassa Suomen parrunviejien yhdistystä vuonna 1910 ja hän menestyi parruliiketoimissaan sen verran hyvin, että ennen ensimmäisen maailmansodan alkua hänellä oli jo 22 purjelaivaa. Vuonna 1913 John osti isältään J. Nurmisen kauppahuoneen ja vuonna 1916 John Nurminen oli perustamassa Rauma Stevedoring-ahtausyhtiötö, joka sai kiivaan lähdön toimintaan kun venäläiset keskittivät länteen suuntautunutta ulkomaanvientiä tapahtuvaksi Rauman kautta. Antti Wihurin tuttavuus John Nurmisen kanssa pohjautui jo Rauman merikoulun aikoihin. Vuonna 1919 John Nurminen muutti isältään ostamansa liikkeen osakeyhtiöksi ja siirsi pääkonttorin Raumalta Helsinkiin. Yhtiöllä oli myös konttorit Turussa, Viipurissa, Raumalla ja Hangossa sekä haarakonttori Tallinnassa ja sisaryhtiö Danzigissa. Antti oli keväällä 1919 pyytänyt John Nurmista ostamalleen höyrylaiva Odinille edustajaksi ja John oli suostumisensa ehdoksi vaatinut saada edustaa koko Raahen Laiva Oy:tä. Tässä yhteydessä asia hoidettiin niin, että Nurminen yhtiönsä välityksellä osti merkittävän määrän Raahen Laiva Oy:n osakkeita ja Wihuri taas henkilökohtaisesti osti 200 kpl:ta John Nurminen Oy:n osaketta. 



Keväällä 1920 Antti Wihurin perustama ahtausliike Oy Finnish Stevedores Ltd löysi vuokratilat John Nurmisen pääkonttorista Helsingistä. Samassa yhteydessä myös Antti puolisoineen muutti Helsinkiin. Wihurin pieni ahtausyhtiö pärjäsi hyvin pystyessään mukautumaan joustavasti muuttuviin tilanteisiin, mutta aivan samoin ei käynyt John Nurminen Oy:lle. John Nurminen Oy oli päättänyt investoida voimakkaasti laivahankintoihin. Saksan Köningsbergistä ostettu keskeneräinen jäänmurtaja Hansa oli erittäin vaikea myytävä. Hampurista hommattu moottorialus Julius haaksirikkoutui lähellä Gotlantia puutavaralastissa korjauskelvottomaksi, mutta vakuutusyhtiö epäsi korvaukset, joka aiheutti harmittavan pitkän oikeuskäsittelyn asiasta. Priki Alexander menetettiin myös haaksirikossa Pohjanmerellä. Parkki Penang tuotti yhtiölle rahdista, mutta siitä laivasta oli vain valitettavasti maksettu aivan liian paljon. Haarakonttori Tallinnassa ja sisaryhtiö Danzigissa aiheuttivat päänvaivaa kovasti yhtiölle. Selvisi myös, että toimitusjohtaja John Nurminen oli lainannut yhtiöltä yksityisiin tarkoituksiin huomattavan summan rahaa, minkä johdosta yhtiötä rahoittanut Pohjoismaiden Yhdyspankki vaati toimitusjohtaja Nurmisen siirtymistä sivuun aktiivisesta johdosta. Aluksi Nurminen anoi ja sai kolmen kuukauden kesäloman, jota sitten vielä jatkettiin lisää. Pankin edustajaksi hallintoneuvostoon tuli pankinjohtaja J. W. Lindgren yhtiön ylimpään johtoon ja finanssiasioista vastaavaksi. 26.11.1921 pidettiin yhtiön syyskokous, jossa Antti Wihuri nousi myös yhtiön hallintoneuvostoon. John Nurmisen kanssa päästiin lopulta ratkaisuun siten, että osittain hänen omasta ehdotuksestaan - ja pankin siunauksella - hänet vapautettiin toimitusjohtajan tehtävästä ja siirrettiin kuukausipalkalla hallintoneuvostoon hallintoneuvoston käytettäväksi erityistehtäviin; sellaisia erityistehtäviä olivat esim. laivojen myyntineuvottelut, tärkeiden asiakkaiden luona vierailut ja suhdetoiminta yrityksen muihin konttoreihin kotimaassa ja ulkomailla.



Antti Wihuri kasvatti omassa ahtausliikkeessään omavaraisuutta ja lisäsi omaa osakeomistusta lähennellen jo yksinomistusta. John Nurminen Oy taas oli heikolla hoidolla ollut jo jonkin aikaa; henkilökunnan määrää oli kasvatettu melko holtittomasti yrityksessä, yrityksen valvonta oli lähes laiminlyöty ja kustannusten kasvu oli lähtenyt jo aikaa sitten johdon käsistä. Tosiasiallisesti yritys oli niin veloissa, että se oli joutunut pankin holhoukseen. Tämä asia taas vaikeutti johtokunnan työskentelyä monasti. Kevään 1922 yhtiökokouksessa hallintoneuvoston puheenjohtajaksi tuli S. A. Hohenthal ja varapuheenjohtajaksi kapteeni Antti Wihuri. Huolintatoiminta oli yritykselle kannattavaa, mutta seikkailut laivanvarustuspuolella vetivät yrityksen talouden kuralle. Myös sivukonttorit ulkomailla olivat riippakiviä yritykselle. Yli puolet yrityksen pääomasta oli kiinni parkkilaiva Penangissa ja lokakuussa 1923 ahvenanmaalainen purjelaivavarustaja Gustaf Erikson tarjoutui ostamaan - John Nurmisen toimiessa kaupan neuvottelijana - 550 000 markalla Penangin, jolloin yritys kirjasi laivasta 3,6 miljoonan markan tappion. Muutkin yrityksen laivat ja osuudet laivojen omistuksista saatiin myytyä vuoden 1923 aikana, mutta jälleen huonolla menestyksellä. Loppuvuodesta yhtiön Rauman konttori myytiin sen johtajalle ja yhtiön johtokunnan jäsenelle, J. Penttilälle. Kaikista kuluja karsivista toimista huolimatta yrityksen tulos vuodelta 1923 oli surkea ja tappiota syntyi 7,3 miljoonaa markkaa. Edelliseltä vuodelta oli lähes miljoonan tappiot ja kirjanpitoa rasittivat aikaisempien vuosien runsaat yliarvostukset ja peitetyt tappiot. Pelkästään laivoista kirjattiin yli 4,5 miljoonan markan tappiot. Yritys oli siis täysin konkurssikypsä ja tässä vaiheessa Antti Wihuri ymmärsi hetkensä koittaneen.









John Nurminen oli kypsynyt hiljalleen luopumaan osake-enemmistöstään yrityksessä ja syksyn 1923 aikana Antti Wihuri osti Nurmiselta itselleen osake-enemmistön eli 3350 osaketta. John Nurmiselle jäi vielä 784 osaketta yrityksestä. Kevään 1924 yhtiökokous Hotelli Kämpin yläkerrassa joutui yhtiöjärjestyksen muutoksella laskemaan aiemman 8 000 000 markan osakepääoman vain 800 0000 markaksi ja osakkeen nimellisarvon tippuessa 1000 markasta 100 markkaan. Yhtiön hallintoneuvosto lakkautettiin sen omasta esityksestä ja Antti Wihurista tuli yrityksen toimitusjohtaja. Johtokunnassa olivat Wihurin lisäksi myös John Nurminen ja Ville Mattinen. Vuosi 1924 oli yritykselle vielä tappiollista, vaikka palkka- ja korkomenoja oli saatu karsittua ja Hangon sekä Turun konttorit tahkoivat jo voittoakin. Yhtiön palkkakustannukset saatiin puolitettua ja tilausten määrä alkoi määrätietoisesti kasvaa. Vuoteen 1926 mennessä yhtiön talous näytti jo aivan toisenlaiselta. Toimitusjohtaja Antti Wihuri oli nyt kuitenkin kokemuksesta viisastuneena hyvin varovainen ainakaan laivoja yritykselle hankkimaan, nehän voisi hankkia yksityishenkilönäkin tarvittaessa.