Israelin Filharmoninenorkesteri ja Zubin Mehta 17.9.2014 Tampere-talossa.

Puolalaissyntyinen juutalaisviulisti Bronislaw Huberman kokosi 75 soittajan joukon Tel-Avivissa soittamaan kutsumansa kuulun kapellimestarin Arturo Toscaninin johdolla 26.12.1936. Tuolloin orkesteri esiintyi Palestiinan orkesterin nimellä. Juutalaisille pakeneminen on ollut kautta vuosisatojen tuttuakin tutumpaa, niinpä tämänkin orkesterin soittajat saatiin paljolti kokoon Keski- ja Itä-Euroopan maiden soittajista, jotka juutalaisvastaisen toiminnan vuoksi päättivät lähteä. Valistunut musiikkiväki muistaa hyvin, kuinka Israelin valtio on perustettu vasta vuonna 1948. Tuon ensimmäisen konsertin kuulu ja pelättykin kapellimestari Toscanini lähti myös karkuun kotimaastaan Mussolinin fasistihallintoa.

Orkesterin historialliset vaiheet ovat koko ajan liittyneet hyvin läheisesti Israelin valtion synnyinvaiheisiin ja koettelemuksiin. Orkesteri luonnollisesti oli soittamassa Israelin valtion itsenäisyysjuhlassa vuonna 1948. Israelin filharmonikoiden maailmankuuluja johtajia ovat olleet mm. Leonard Bernstein, juutalainen kapellimestari, säveltäjä ja kontrabasisti Serge Koussevitzky, Igor Markevitsh ja Sergiu Calibidashe, joka ei paljoa levyttämisistä perustanut sekä Zubin Mehta (s. 29.4.1936), joka vuodesta 1967 on tehnyt tämän mainion orkesterin kanssa yhteistyötä; vuodesta 1969 hän on toiminut orkesterin musiikillisena neuvonantajana sekä vuodesta 1977 taiteellisena johtajana ja vuonna 1981 sai tähän tehtävään elinikäisen pestin (Music Director for Life). Mehta opiskeli alkuun lääketiedettä, mutta 18-vuotiaana aloitti musiikin opinnot Wienin musiikkiakatemiassa Hans Swaroskyn johdolla. Oman ensikonserttinsa hän johti Wienissä vuonna 1958. Israelin filharmonikot ovat aikain saatossa saaneet myös huippusolisteja vieraikseen, kuten esim. Isaac Stern, Yehudi Menuhin, Jascha Heifetz ja Arthur Rubinstein. Nykyään Israelin filharmoninen orkesteri soittaa omat kausisarjankonserttinsa Tel-Avivissa, Jerusalemissa ja Haifassa. Syyskuussa 2014 orkesteri vierailee Tampereen lisäksi Prahassa, Bratislavassa, Budapestissa, Vilnassa ja Tallinnassa. Orkesteri saapui Tampere-taloon kiireellä poliisien saattamana bussikuljetuksella keskiviikkona ja turvatoimet ovat tämän orkesterin kanssa aina välttämättömiä; Lontoon konsertissa oli salin yleisöstä saatu aikaan jotakin häirintää, joka kuitenkaan onneksi ei sillä kertaa johtanut mihinkään sen vakavampaan. 

 Yehudi Menuhin.

 Kapellimestari Serge Koussevitzky.

Keskiviikkona 17.9.2014 tämä maailman kuulusta jousisoinnistaan tunnettu orkesteri - Israelin filharmoninen orkesteri - asteli Tampereella Tampere-talon suuren salin lavalle klo 19 konsertoimaan taiteellisen johtajansa, kapellimestari Zubin Mehtan johdolla. Orkesterin omalla verkkosivustolla keikkakalenteri tosin ilmoitti ke 17.9. kohdalla orkesterin esiintyvän Baltiassa!?  Orkesteri soitti konsertin ensipuoliskolla hieman pienemmällä kokoonpanolla - esitetty musiikki ei välttämättä vaatinutkaan isompaa esillepanoa - Ludwig van Beethovenin Egmont-alkusoiton op. 84, Wolfgang Amadeus Mozartin Sinfonian nro 40 g-molli KV 550. Väliajan jälkeisen osuuden konsertista täytti Richard Straussin Ein Heldenleben op. 40 eli Sankarin elämää soitettuna nyt  täydellä kokoonpanolla. Tässä Straussin sävelrunojen sarjan isoihin ja jälkijättöisiin teoksiin kuuluvassa sävelrunossa säveltäjä rinnastaa itsensä sankariin ja viholliset ovat hankalia kriitikoita. Teos valmistui vuonna 1898 ja sai kantaesityksensä maaliskuussa 1899 Frankfurtissa. Teoksen kaikki kuusi osaa soitetaan tauoitta ja ne ovat: Sankari, Sankarin vastoinkäymiset, Sankarin seuralainen, Sankari taistelussa, Sankarin rauhantyöt ja Sankarin maailmastapako ja täyttymys. Orkesterin konserttimestari Ilya Konovalov soitti solistiset osuudet viululla kuvaillen sankarin vaimoa, Paulinea. Käyrätorvien äänenjohtaja James Madison Cox pääsi myös loistamaan solistisissa osuuksissa. Tässä teoksessa Zubin Mehta todella osoitti olevansa kotikentällään, sillä häntä on pitkään mainostettu juuri myöhäisromantiikan säveltäjien - Mahler, Bruckner ja Strauss -tyyliin erityisesti perehtyneenä johtajana. Innostunut yleisö sai palkkioksi suosionosoituksistaan vielä kuulla ylimääräisen numeron, Johannes Brahmsin Unkarilaisen tanssin nro. 5, varsinaisen rytmisen ilottelun ja orkesterin taidonnäytteen tarkkuudesta.

Zubin Mehta, tuo harmaa eminenssi ja sofistikoitunut herrasmies, johti "omaa orkesteriaan" erittäin varmoin ja rutinoitunein ottein vuosien tuomalla rauhallisuudella. Missään teoksessa hän ei käyttänyt orkesteripartituuria apunaan, vaan kaikki musiikki oli hänellä vahvasti muistissa pieniä nyansseja myöten. Hän silminnähden myös nautti viipyillen olostaan toisaalta orkesterinsa ja illan vierailukonsertin yleisön edessä. Kaikki liikkeet tuntuivat melko harkituilta ja mahdollisimman vähän hämmennystä aiheuttaen hän pystyi johdattelemaan soittokuntansa auvoisaan päätökseen. Tarkkakorvainen kuulija saattoi Mozartin sinfoniassa kuulla jotakin hetkittäistä hapuilua, mutta orkesteri loihti tästä neliosaisesta teoksesta jäntevän ja vaikuttavan kokemuksen. Erityisesti rytmin käsittely oli hilpeää ja joskaan ei ehkä paras, mutta varmasti ainakin omaan mieleeni uurtui varmasti teoksesta pitkästä aikaa hyvin nautittava mielikuva. 

Ainakaan permannon yhdeksännelletoista penkkiriville ei hikipisaraakaan näkynyt melkoisen urakan jälkeenkään maestro Mehtan kasvoilla. Kaikesta toki huokui selvästi myös se kiistaton tosiasia, että orkesteri on tehnyt taiteellisen johtajansa kanssa pitkän päivätyön. Loistavan orkesterin työskentely soitossa oli hyvin tarkkaa ja täsmällistä, mutta jos vertaa kevään Lontoon sinfoniaorkesterin erinomaiseen vierailukonserttiin trumpetisti ja kapellimestari Daniel Hardingin (s. 31.8.1975 Oxfordissa) kanssa, niin vaikutelma Israelin orkesterista jäi hieman seesteiseksi vertailussa. Voisin melkein kuvitella Lontoon sinfoniaorkesterin edustavan enemmän joustavuutta ja energisyyttä niin soitossa kuin ohjelmistonsa suhteenkin, kun taas Israelin orkesteri edustaisi paremmin perinteisempää lähestymistapaa panostaen ehkä enemmän uniikkiin jousistoon ja perinteisiin. Tämän puolesta voisi todistaa sekin silmäänpistävä havainto, kuinka paljon vähemmän Israelin orkesterissa on esim. naissoittajia. Arvosoittimet juuri jousistossa olivat avainasemassa tämän orkesterin soinnin luomisessa ja juutalaiset ovat kautta aikain olleet ilahduttavan musikaalista väkeä. Mieltä jäivät myös askarruttamaan tempot, joilla Straussin musiikkia soitetaan; tuskin montaa muuta säveltäjää musiikin historiassa on ymmärretty niin kaltoin, kuin juuri Richard Straussia oman musiikkinsa tempojen suhteen. Voittopuolisesti Straussia - tuota suurta humoristia - soitetaan aivan liian hitailla tempoilla, ilmeisesti kapellimestarit näin koittavat saada jotenkin ladattua arvokkuutta hänen musiikkiinsa.