perjantai 19. syyskuuta 2014

Kustavin kirkko.



Kesällä 1908 Antti Wihuri sai töitä Suomen Höyrylaiva Osakeyhtiön vasta Dundeessa Scotlannissa valmistuneelta lippulaivalta, Titanialta, joka liikennöi linjalla Helsinki - Hanko - Kööpenhamina - Hull. Hänelle oli luvattu perämiehen paikka laivalla, mutta sitä ei tullutkaan ja Antti joutui konduktööriksi, laivan siirtolaisluokan purseriksi. Hänen toimenkuvaansa kuului tulkkausta laivassa matkustaville amerikansiirtolaisille ja erilaisia huoltotehtäviä rahanvaihdosta juomien myyntiin asti. Laivalla oli oma tärkeä merkityksensä kuljettaa huokeaan hintaan Suomesta Englantiin siirtolaisia matkalla Amerikan ihmemaahan, jotka saivat tietysti laivan ruumasta hyvin vaatimattomat ja ahtaat tilat heikoilla mukavuuksilla. Ensimmäisen luokan tilat varustamon lippulaiva Titaniassa olivat ylelliset ja edustavat, mutta niihin Yhdysvaltoihin yleensä matkalla olleille siirtolaisille ei tietysti ollut mitään asiaa. Siirtolaiset nousivat laivaan yleensä Hangosta ja uuvuttavan merimatkan jälkeen Hullissa vaihtoivat Yhdysvaltoihin vievään laivaan. Usein laivalla siirtolaisilla ensimmäiset vaikeudet tulivat jo kielen kanssa, sillä laivan henkilökunta oli lähtökohtaisesti ruotsinkielistä. Laivan kapteeni oli Edvard Hjelt, jota on kuvailtu isälliseksi merikarhuksi ja merikapteeni tuli Antin kanssa erittäin hyvin toimeen laivalla.

 Höyrylaiva Titania.

Antin mitta tuli laivalla täyteen liki vuoden palveltuaan Titaniassa ja seuraavana kesänä laivan levätessä Helsingin Eteläsataman laiturissa Antti rohkeasti käveli varustamon läheiseen konttoriin satamassa ja ulko-ovella sattumalta häntä käveli vastaan varustamon toimitusjohtaja Lars Krogius. Keskustelu käytiin ruotsiksi ja Antti tiedusteli ensin lupaa puhutella toimitusjohtajaa. Luvan saatuaan hän tivasi selkeää vastausta kysymykseensä: onko hän saamassa varustamolta hänelle luvattua perämiehen paikkaa? Toimitusjohtaja Krogius kertoi tulevansa laivalle henkilökohtaisesti ja hoitavansa asian. Iltapäivällä hän lupauksensa mukaisesti saapuikin vierailulle lippulaivalle ja keskusteli laivan kapteenin kanssa Antti Wihurista. Antti sai kapteeni Hjeltiltä niin hyvät arviot itsestään, että seuraavaksi aamuksi Antti kutsuttiin toimitusjohtajan luokse varustamoon keskustelemaan toisen perämiehen paikasta rahtilaiva Hektoksessa. Sadan markan kuukausipalkalla Antti Wihuri kirjoitti heinäkuussa 1909 sopimukseen nimensä. Kävi vielä niin, että laivan ensimmäinen perämies joutui pitkälle sairaslomalle ja Antti nimitettiin hänen sijaisekseen. Eetu-serkku tiedotti kotiin Kustaviin Antin matkustaneen ensin Englantiin, josta palaisi vielä syksyllä Suomeen. Tammikuussa vanhuksen saivat tietää Antin käyneen Afrikassa, josta taas palanneen Englantiin. Keväällä 1911 Hektos oli Etelä-Amerikassa, mistä se lähti lasteineen Irlantiin. Sen jälkeen laiva kiiruhti Etelä-Venäjälle hakemaan rautatiekiskoja Suomeen tuotavaksi. 

 Rahtilaiva Hektos valmistui vuonna 1903.

Hektoksen perämiehen palattua sairaslomaltaan Antti oli hakenut tuloksetta erään  merenkulkuhallituksen laivan päällikön paikkaa. Hän suunnitteli ainakin pitävänsä pitkän loman maihin päästyään kesällä 1911. Kustavin Tukkilassa käydessään loman aikana hän päätti lopettaa merenkäynnin tällä kertaa tähän ja jäävänsä Helsinkiin asuen ainakin aluksi serkkunsa Eetun taloudessa. Antti suunnitteli nyt oman liikeyrityksen perustamista kaupunkiin; tarkoitus oli perustaa laivanmyyntikonttori. Purjelaivat olivat vielä pitkään kysyttyjä Suomessa ja niillä saattoi suhteellisen pienillä pääomilla tienata melkoisia summia. Perustamalleen yritykselle hän antoi nimeksi Helsingin Laivanmyyntitoimisto - lyhenne H.L.m.t - ja ensimmäiset kauppansa hän kirjautti 1.8.1911 tehdyksi ostamallaan 28 jalan moottoriveneellä, jonka salonkiin mahtui 12 henkeä. Nyt myös Punavuorenkadulta eräs typografi jätti purjealuksensa Antin toimistoon myytäväksi. Samaan aikaan Eetu-serkku sai haasteellisia maanmittaustehtäviä Kulosaaresta, Helsingin itäpuolelta. Lars Sonck oli kaavoittanut saarelle huvilakaupungin, jonka nuoret arkkitehdit ja insinöörit neljä vuotta aiemmin hankkivat omistukseensa. Edvard ryhtyi nyt palstoittamaan tätä saarta apumiehenään Antti Wihuri, jonka liiketoimet vielä tässä vaiheessa eivät vieneet hänen ajastaa kovin isoa siivua. 

 Kulosaaren kartano.

Vuoden 1912 alussa Antti Wihuri tutustui pohjalaiseen laivameklariin Arndt Mohelliin, joka oli jo pohjustanut laajoilla ulkomaanmatkoillaan visiotaan laivojen lastauksesta ja lossauksesta. Hän halusi ahtausalan markkinoille avoimesti kilpailemalla Suomen satamissa hinnoilla. Satamissa ahtausta hoitivat erityiset lastaus- ja lossausrenkaat, jotka olivat nostaneet satamien ahtausmaksut jo monien kauppiaiden ja merenkulkijoiden mielestä kohtuuttomiksi. Työvoima oli samoin näiden renkaiden valvonnassa. Mohell halusi nyt murtaa tämän käytännön ja luoda samalla varustamoihin ja kauppoihin luottamukselliset suhteet. Tämän vuoksi hän halusi Antti Wihurin merikapteenina ja alaa tuntevana ammattimiehenä liikekumppanikseen. Marraskuussa 1911 Mohell oli jo ennättänyt hakea The Stevedores' Federation on Finland-nimisen organisaation (ahtauttajain liitto) jäsenyyttä, mutta tullut hakemuksineen hylätyksi. Nyt Ouluun perustettiin ahtaus- ja laivanselvitysliike Arndt Mohell & Co, jonka sivukonttorit tulivat Kristiinankaupunkiin ja Kaskisiin. Antti muutti siten Ouluun asumaan ja luomaan suhteita varustamoihin ja kauppiaisiin. Helmikuun lopussa Suomen luotsilaitosta ryhdyttiin myös venäläistämään, joka ei voinut olla aiheuttamatta levottomuutta merenkulkijoissa. Täysin aiheellinen oli pelko luotsauksen vaarantumisesta Suomen haastavilla rannikoilla ja karilleajot lisääntyivätkin huolestuttavasti nopeasti. Uusi yhtiö alkoi aktiivisesti tiedottaa ulkomaihin toiminnastaan Suomessa; kirjeissä kerrottiin mm. jäätilanteesta ja satamien oloista jne.
Ahtaajien liittoon viritelty uusi hakemus jäsenyydestä oli liiketoimintaan mukaan tulleen merikapteenin vuoksi nyt vaihteeksi myötätuulessa ja Antti haki paikallisen lehden ilmoituksella miehiä uuteen yritykseen töihin ahtaajiksi. Järjestäytyneiden renkaiden esimiehet tekivät kovaa agitaatiota uutta yritystä vastaan väittämällä etteivät nämä maksa ennakkoja ja palkkoja sovitusti. Tämän johdosta Antti joutui lupaamaan töihin tuleville melkoiset ennakkomaksut luottamuksen rakentamiseksi. Joka tapauksessa varsinkin talviaika jo jäätilanteen vuoksi olisi hiljaista pohjoisessa, joten Antti Wihuri etsi itselleen tukevaa yritystoimintaa; joulukuussa hän kuuli miehestä, joka olisi luopumassa makkaraliikkeestään. Yrityksessä oli valmiina osaava henkilökunta, koneet, liiketilat ja tarjouskin tuntui houkuttelevalta. Antti teki moneen kertaa laskelmat kynällä ja paperilla ja lopulta päätyi ostamaan liikkeen toiminnan omiin nimiinsä tammikuussa 1913. 

 Raahen satama.

Monopoliasemansa suojissa Raahessa ahtaajienrengas keväällä 1913 nosti lastausmaksut muita satamia korkeammaksi ja vastapuoli piti hintatasoa aivan liian korkeana. Ankaraa pohdintaa aiheutti nyt tämän monopolin murtaminen. Vuorineuvos Arthur Lagerlöf liittoutui nyt Antti Wihurin kanssa. Keväällä 1912 Arndt Mohell oli sairastellut ja väsyi hoitamaan omaa osuuttaan ahtausyrityksessä ja myi osuutensa Antti Wihurille, joka omisti nyt itse koko yrityksen. Lagerlöf omisti Raahessa Raahen Puutavarayhtiön ja hän houkutteli Antin hoitamaan yrityksensä ahtausta, jolloin Lagerlöf perusti Transport aktiebolag-ahtausyrityksen tytäryritykseksi puutavaraliikkeelleen ja Antti sai siten hoitaakseen liikkeen ahtausta. Antti Wihuri ilmoitti jälleen paikallislehdessä haluavansa ahtaajia töihin. Renkaan edustajat suunnittelivat lakkoa Raahessa ja pitivät nyt tätä kilpailevaa toimintaa rikkuruutena. Kun ensimmäinen kevään laiva, höyrylaiva Elsie, 23.5.1913 saapui Raahen satamaan, eivät lakkolaiset tietenkään ilmestyneet laivaa lastia purkamaan. Laivan oma miehistö hoiti tämän työn itse. Antti Wihuri seurasi vielä tilannetta sivusta, mutta Helsingistä Raaheen saapui asiaa tutkimaan Suomen ammattijärjestön puheenjohtaja ja eduskunnan puhemies Oskari Tokoi. Tokoi sai erinomaisilla puhujanlahjoillaan renkaan rivit hajalleen ja äänestyksen jälkeen liiton lakko murrettiin.

 Oskari Tokoi.

Raahen satamassa työt jatkuivat jälleen kiireisinä; nyt Antti laajensi ahtausliikkeen johtajan toimenkuvaansa perustamalla aivan oman yrityksen laivojenselvitystä ja laivameklarointia varten. Uusi yritys, Laivausliike Antti Wihuri, oli aluksi vaatimaton toimisto, kuten oli ollut Helsingin toimistonsakin. Yksi muodollinen asia hänen piti kuitenkin hoitaa kuntoon, ennen kuin hän pystyi hoitamaan laivameklarin tointa Raahessa; oli päästävä jäseneksi kansainväliseen meriliikenteen konferenssissa - The Baltic and White Sea Conference - , jonka pääpaikka sijaitsi Kööpenhaminassa. Hakemuksen laadintaan hän sai apua lastauttajain järjestöltä ja lopulta marraskuussa 1913 saapui vastauskirje Kööpenhaminasta, jossa ilmoitettiin hänen olevan järjestössä meklarijäsenenä. Vielä Antti Wihuri katsoi tarvitsevansa oman puutavaraliikkeen ja kesällä 1914 hän perusti Raahen Parruosakeyhtiön tarkoitusta varten. Raahesta Antti löysi Jenny Mäkelän Raahen Talouskaupasta, jossa Antti alkoi viettää aikaansa yhä enemmän. Keväällä 1914 Jenny oli ryhtynyt kauppiaaksi omaan liikkeeseen kasööri Lagerlöfin talossa Brahenkadun varrella ja ainakin aluksi hänen apunaan toimi nuorempi sisko, Aino.

Antti Wihuri©Esa Hakala


Ennen oli miehet rautaa ja laivat oli puuta...


Ei kommentteja: