sunnuntai 20. huhtikuuta 2014


Anders Johan Hipping
"Muutamat täällä asuvat Suomalaiset ovat yhtyneet perustaaksensa Suomalaisen Alkeis ja Sunnuntai Koulun Pietariin ja imartelevat itseään sillä toivolla, että läsnä ja poissa olevat Maanmiehet mieluusti tulevat osallisiksi tämän kristillisen laitoksen tulevan ylläpidon avustamiseen." Näin kauniisti muotoiltiin toukokuussa 1820 kouluhanketta keräyslistassa eli ns. "nyörikirjassa", jonka ajatuksen alullepanija, Pietarin kuvernementtikimnaasin luterilaisen uskonnonopettaja Anders Johan Hipping esitteli Suomen asioiden valtiosihteerille Robert H. Rehbinderille. Koulu olisi ensisijaisesti tarkoitettu köyhään luokkaan kuuluville lapsille ja Hipping valittuna hankkeen puheenjohtajaksi pyysi varta vasten Rehbinderiä koulun suojelijaksi sekä häntä suojelijana hankkimaan keisarilta hankkeelle vuotuiset avustukset.

Puuhamiesten pelkona oli kaupunkivähemmistön heikompi asema, jos omalla äidinkielellä ei ole saatavissa opetusta; tiedettiin myöskin seurakunnan menettävän jäseniä sellaisille yhteisöille, joilla oli omakielistä kulttuuria ja kanssakäymistä sekä koulusivistyksen tunnustettu asema. Jo 1700-luvun lopusta asti ruotsalaisen seurakunnan kirkkoherra vaikersi seurakuntansa menetettyjä jäseniä, kun lapsoset laitettiin saksalaisiin kouluihin ja tähän oli helppo myös suomalaisen seurakunnan yhtyä.

Pietarissa nyörikirjan ensimmäiset allekirjoittajat olivat Rehbinder ja Venäjän ev. lut. kirkon piispa Zachris Cygnaeus. Helsingissä kirjaan raapivat nimensä Suomen kenraalikuvernööri Fabian Steinheil ja senaatin talousosaston jäsenet sekä kattava ryhmä senaatin virkamiehiä; kaikkiaan 38 henkilöä antoi 1035 ruplaa avustusta hanketta varten. Nyt oli keisarinkin helppo ottaa hanke vastaan rahastosta, joka mahdollistaisi omalta osaltaan Suomalaisen Kansallis-koulun (Finsk National-skola) perustamisen Pietarin. Keisari ilmoitti ottavansa hankkeen suojelukseensa ja määräsi koululle laadittaman säännöt sekä vuotuisen 2000 ruplan avustuksen maksettavaksi Suomen passiviraston varoista.

Anders Hipping syntyi papin poikana 18.12.1888 Pernajan pitäjän Kosken kylässä ja sai aluksi opetusta kotioloissa. Turun akatemiaan hän tuli ylioppilaaksi helmikuussa 1804 käytyään Porvoon kimnaasia neljän vuoden ajan sitä ennen. Marraskuussa 1804 hän suoritti julkisen kasvatusopin tutkinnon ja toukokuussa 1806 tutkinnon teologisessa tiedekunnassa. Syksyllä 1807 Hipping muutti Pietariin toimien kolmen ja puolen vuoden ajan viulistina keisarillisessa musiikkikappelissa. Vuonna 1808 hän solmi avioliiton Mari Lovisa Skotten kanssa ja pariskunta sai viisi lasta. Täällä Pietarissa hän opiskeli venäjänkielen ja julkaisi vuonna 1810 teoksen "Försök till svenska och ryska samtal till deras tjenst, som önska lära ryska språket". Vuonna 1811 Anders jatkoi opintojaan Turussa ja saatuaan kutsun isänsä apulaiseksi hänet vihittiin saarnavirkaan 18.4.1812. Tätä tehtävää varten hän oli suorittanut pappistutkinnon Porvoon tuomiokapitulissa arvosanoin cum laude approbatur. 9.10.1812 hänet määrättiin kirkollistoimikunnan avoimella valtakirjalla Pietariin luterilaiseksi uskonnonopettajaksi ja määräyskirjan mukaan hänelle kuului vapaa asunto lämmityksin kimnaasin talossa ja vapaa ruoka sekä 200 hopearuplaa vuotuisena palkkana. Virkansa ohessa Hipping harrasti tieteellisiä tutkimuksia sekä julkaisi teoksia omissa nimissään tai avusti muiden julkaisuissa. Mm. vuonna 1814 hän huolehti Ehrströmin ja Ottelinin Venäjän kielen oppikirjan julkaisusta. Vuonna 1817 Hipping julkaisi ruotsinkielellä julkaisun Pernajan pitäjästä ja vuonna 1819 tutkielman saksaksi "Pontus de la Gardie oder Nachforschungen über eine in der Gegend von St. Petersburg bekannte Volksage", joka hieman myöhemmin julkaistiin myös venäjäksi. Vuodesta 1812 lähtien Hipping oli Suomen talousseuran jäsen ja vuoden 1820 alussa hänet kutsuttiin Venäjän kirjallisuuden ystäväin seuran jäseneksi. Samana vuonna hän julkaisi valtakunnankanslerin kreivi Rumjantsevin nimenomaisesta pyynnöstä ja kustannuksella tutkielman "Bemerkungen über einen in den Russischen Chroniken erwähnten Kriegszug der Russen nach Finland", joka myös käännettiin venäjäksi ja julkaistiin Venäjän kirjallisuuden ystäväin seuran toimesta. Vuoden 1821 alussa hänet kutsuttiin Kööpenhaminassa olevan Skandinavilaisen kirjallisuusseuran kirjeenvaihtajajäseneksi. Vuonna 1822 Hipping jätti kimnaasin uskonnonopettajan toimensa ja siirtyi Wihdin kirkkoherraksi. Hänen lähtönsä jälkeen opettajan virka pian lakkautettiin. Anders Hipping nimitettiin vuonna 1847 vielä Uudenkirkon kirkkoherraksi ja sai teologian kunniatohtorin arvon vuonna 1857. Kuolemansa Anders Hipping kohtasi 8.11.1862 Uudellakirkolla.    

Hipping työskenteli kirjastonhoitajana kreivi N. P. Rumjantsevin luona Pietarissa. Oman aikansa kasvatusopillinen muoti-ilmiö oli tuohon aikaan kehittelijänsä mukaan nimensä saanut Bell-Lancaster-menetelmä, ns. vaihto-opetus, jossa edistyneimmät opiskelijat opettivat nuorempiaan. Menetelmän katsottiin nopeuttavan oppimista sekä tekevän suuren joukon opettamisen helpommaksi. Englantilainen filantrooppi William Allen vieraili vuosina 1818-1819 Pietarissa esitelmöimässä menetelmää innostuneelle keisarille. Kreivi Rumjantsev tuli perustaneeksi vuonna 1819 Venäjän ensimmäisen siviilin vaihto-opetuskoulun. Vuoden 1820 keväänä perustettiin Turkuun Bell-Lancaster-koulu, jolle keisari suopeasti lahjoitti merkittävän rahalahjoituksen.

Keisarin ohjeiden mukaisesti Zachris Cygnaeus ja Robert Rehbinder esittelivät alkuvuodesta 1822 "Suomenmaalaisen kansakoulun" säännöt kansanvalistusministeri A. N. Golitsynille. Asiakirjoista ei käy ilmi opetuskieli tarkasti, mainitaan ainoastaan äidinkielellä annettava opetus. Tämä on yleisesti tulkittu siten, että tarkoitettiin suuriruhtinaskunnan molempia virallisia kieliä. Alkeiskoulu oli tarkoitettu köyhille Suomessa tai Pietarissa syntyneille oppilaille, joiden vanhemmista ainakin toinen oli syntynyt Suomessa tai saanut siellä kansalaisoikeudet. Opetusta annettiin äidinkielen lukemisessa ja kirjoittamisessa, laskuopissa, maantiedon alkeissa ja uskonnossa sekä halukkaille lisäksi venäjän ja saksan lukuharjoitusta. Koulun ylläpidosta vastaisi yhdistys, joka koostuisi koulun perustajista ja tukijoista. Ajatus itsenäisestä koulusta kauhistutti kansanvalistusministeriä ja hän vaatikin, että koulu pitäisi olla jonkun korkeamman viranomaisen alainen; joko Suomen kouluviranomaisten tai Suomen asiain komitean. Samalla hän vaati yhdistystä varoistaan ja hallinnostaan olemaan vastuullinen "korkeammalla olevalle henkilölle tai viranomaiselle" sekä korosti erityisesti sitä, että koulu on tarkoitettu suomalaisille eikä sen tulisi ottaa vastaan venäläisiä opiskelijoita. Suomen asiain komitea otti asian varteensa ja päätti huomioida kansavalistusministerin ohjeistuksen ennen asian lopullista esittelyä keisarille. Tässä vaiheessa innostus vaihto-opetukseen oli kuitenkin jo laantunut ja hallintoilmapiirikin muuttunut ratkaisevasti.

Nyt välkyimmät saattavat jo arvatakin, että tätä suunniteltua koulua ei koskaan perustettu ja vuoden 1832 Venäjän kirkkolaki asetti koulut seurakuntien alaisiksi ja näin toteutui lopulta myös kansanvalistusministerin vaatima valvonta asioiden suhteen. Keräyksillä ja keisarin myöntämillä vuotuisilla avustuksilla perustettu Kansalliskoulurahasto kartutti kuitenkin varallisuuttaan ja vuonna 1835 nämä varat otettiin uusiokäyttöön. Ruotsalainen seurakunta oli vuonna 1824 perustanut oman koulun ja vuonna 1835 tämän koulun yhteyteen perustettiin Suomalainen alkeisluokka, jossa Robert Rehbinderin mukaan opetus vastasi Suomen Kansalliskoululle asetettuja tavoitteita. Tässä alkeisluokassa opetusta jaettiin myös suomeksi ja viimeisenä toimintavuonnaan 1843 luokalla oli 157 oppilasta. Vuonna 1844 suomalainen seurakunta perusti täysin oman koulunsa ja siitä lähtien molempien seurakuntien koulut nauttivat avustuksia passiviraston varoista.

Suomalainen kansalliskoulu©Esa Hakala

Ei kommentteja: