Elis Hjalmar Mårtenson

Lyyrinen sopraano ja laulupedagogi oli 6.10.1897 Sortavalassa syntynyt Eini Maria Stenfeldt, Sortavalan satakieli. Hänen opettajanaan oli toiminut Hanna Granfelt, ja Hannaa taas ohjasi itse Aino Ackté. Eini Marian vanhemmat olivat liikemies Frans Anders Stenfeldt (s. 10.5.1870 Salmi) ja Matilda Koljonen (s. 10.10.1874 Ruskeala ja k. 7.12.1899 Sortavala). Eini Stenfeldt avioitui vuonna 1927 urkuvirtuoosi ja Sibelius-Akatemian ensimmäisen urkutaiteen professorin, Elis Hjalmar Mårtensonin kanssa. Elis Mårtenson syntyi Inkoossa 8.6.1890 paikkakunnan lukkarin poikana ja perheen sukujuuret ovat Korppoosta. Elis Mårtensonin äiti oli 6.6.1849 Korppoossa syntynyt Selma Augusta Gyllenfors ja isä 1.4.1852 Korppoossa syntynyt Fredrik Emil Mårtenson, jotka avioituivat Korppoossa 5.12.1878.

Elis Mårtenson opiskeli urkujensoittoa Helsingin musiikkiopistossa vuodet 1911-1915 Oskar Merikannon johdolla ja suoritti urkudiplominsa jo vuonna 1914 sekä antoi ensikonserttinsa vuonna 1915. Elis teki rikastuttavia opintomatkoja ensin Leipzigin konservatorioon, jossa häntä vuosina 1919-1920 ohjasi Tuomaskirkon kanttori Karl Straube. Hän innostui vielä tekemään toisen opintomatkan Ranskaan ja Saksaan vuonna 1931 ja kolmannen reissun opinhakuun vuonna 1933 Saksaan ja Ruotsiin. Eini ja Elis Mårtenson olivat sangen ahkeria konsertoijia 1920-luvulla, parisuhteensa alkuaikoina. Erinomaisena pianistina Elis Mårtensonin tehtäväksi lankesi myös muidenkin laulajien säestyksiä; sellaisia olivat ainakin Marian Anderson ja Bronislav Huberman. Vuodesta 1922 lähtien Elis toimi Helsingin eteläisen ruotsalaisen seurakunnan urkurina ensin Johanneksen kirkossa ja sitten Mikael Agricolan kirkossa. Vuodesta 1920 alkaen Elis Mårtenson opetti urkujensoittoa Helsingin konservatoriossa vuoteen 1939 asti. Vuodesta 1933 hän toimi opetustehtävissä Helsingin kirkkomusiikkiin keskittyneessä opistossa ja vuodet 1939-1957 hän hoiti Sibelius-Akatemiassa Suomen ensimmäistä urkutaiteen professuuria menestyksellisesti. Hän on kouluttanut tähän maahan uskomattoman joukon osaavia urkureita ja esiintyviä taiteilijoita, kuten esim. Taneli Kuusisto (säveltäjä, musiikkikriitikko, opettaja ja kuoronjohtaja, urku- ja sävellysdiplomit 1935, Pro Finlandia 1950 ja professorin arvonimi 1959), Antti Koskinen (kanttoriurkuri, laulaja ja laulupedagogi, ensikonsertti 1943 ja lauludiplomi 1946, Suomalaisen oopperan solisti 1945-48, kanttoriurkuri Pasilan kirkossa 1945-57, kanttori Helsingin Vanhassa kirkossa 1957-67 sekä Helsingin tuomiokirkossa 1967-70, director cantus 1960, Pro Finlandia 1969), Enzio Forsblom (urkujensoiton diplomi ja ensikonsertti 1948, urkurina Helsingin eri seurakunnissa vuodet 1949-1969, Sibelius-Akatemian urkujensoiton professori vuodet 1969-1986, director musices 1959, Pro Finlandia 1966, suunnitellut yli kahdetkymmenet urut), Tapani Valsta (urkudiplomi 1946 ja pianodiplomi 1947, ensikonsertit uruilla 1946 ja pianolla 1948, 1949 voitti toisen Maj Lind-pianokilpailun, Radio-orkesterin pianisti 1953-59, monien solistien säestäjä, Helsingin tuomikirkkoseurakunnan urkuri vuodesta 1955, director musices 1956, Sibelius-Akatemian pianonsoiton opettaja 1959-61, lehtori 1961-67, professori 1967-85) ja Tauno Äikää (urkudiplomi 1950 ja pianodiplomi 1951, Kuopion maaseurakunnan urkuri 1942-51, urkuri Lahdessa 1951-58, Johanneksen kirkon urkuri Helsingissä 1958-82, Sibelius-Akatemia opettaja 1958 lähtien, lehtori 1966-83, ahkera esiintyjä ja konsertoija, käytetty urkusuunnittelija, director musices 1952 ja professori 1974, valtion säveltaiteilijan ja kirkon musiikkipalkinnot 1984). Elis Mårtenson jätti myös jälkipolvien ihmeteltäväksi kaksiosaisen urkukoulun, joka julkaistiin vuosina 1949-51 sekä toimitti kaksi kokoelmaa Johann Sebastian Bachin urkumusiikkia. Mårtensonin suunnittelemia urkuja voi käydä ihailemassa vaikkapa Punkaharjun kirkossa ja Riihimäen vuonna 1956 valmistuneessa kappelikirkossa, jonka 1957 valmistuneet urut teki Kangasalan urkutehdas. Mikkelin tuomiokirkon 50-änikertaiset ja neljä sormiota sekä jalkion käsittävät sähköpneumaattiset urut ovat myös Elis Mårtensonin suunnittelemat urut. Vuonna 1955 urut rakensi kirkkoon Kangasalan urkutehdas ja urkujen julkisivusta vastasi Josef Stenbäck.

                                             Flyygelin ääressä Tauno Äikää

Eini ja Elis Mårtenson saivat aikaiseksi neljä jälkikasvua; tyttäret Bibi ja Carita sekä pojat Stig ja Lars. Perhe asui Helsingissä Fredrikintorin kupeessa osoitteessa Punavuorenkatu 1, vuonna 1908 valmistuneessa jugend-kivitalossa. Kaikki lapset saivat opetusta joko pianon- tai viulunsoitossa ja perheen Eini-äiti antoi myös kotona oppitunteja laulajille. Biedermeier-tyyliin kalustetussa salissa oli Blüthner-flyygeli, jonka päälle oli sijoitettuna Johann Sebastian Bachin ja Ludwig van Beethovenin kipsipatsaat. Vanhempien musiikkituloilla täytyi elättää parhaimmillaan seitsemän hengen talous, kun joukkoon laskettiin vielä Hilma, kotiapulainen. Perheen pojat, Stig ja Lars, viettivät sotalapsina vuoden Helgerumin linnassa, Smoolannisa. Ruotsi STIM (Svenska Tonsättares Internationella Musikbyrå) oli antanut hallinnoimansa linnan neljälletoista suomalaisen muusikkoperheen lapsen käyttöön.  Lapsille perheen äiti edusti naisellista lämpöä ja ymmärtävää suvaitsevaisuutta, vaikka vuodet hänen terveenä ja hyvissä voimissa oloa jäivät valitettavan harvalukuisiksi. Eini Mårtenson kärsi kovasti viime vuodet voimistuvista kivuista, joita silloinen lääketiede ei pystynyt diagnosoimaan ennen kuin oli jo auttamattomasti liian myöhäistä. Näin perhe menetti Eini-äidin vuonna 1948. Perheen Elis-isän musiikkikasvatus pohjautui enemmänkin kuriin ja tiukkaan linjaan, kuin omaehtoisuuteen ja kannustavaan keskusteluun. Isä ei esimerkiksi suosinut lasten improvisointia musiikissa ja ruokapöydän musiikkikeskustelut pitäytyivät lähinnä isän suorittamissa musiikinteorian kuulusteluissa.  Tarvittaessa - käytännössä kylläkin erittäin harvoin - isä saattoi myös huvittaa lapsiaan svengaavalla huuliharpunsoitolla. Seuraihmisenä Elis Mårtenson tiedettiin kovin hauskaksi ja hyvin vieraanvaraiseksi ihmiseksi; tässä kaksikielisessä kulttuurikodissa vierailivat silloiset kulttuurielämän vaikuttajat, kuten esim. Erik Bergman, Erik Cronvall, Harald Andersén, Nils-Eric Fougstedt, Taneli Kuusisto, Tauno ja Ilmari Hannikainen, Ernst Linko, Janne Raitio, Armas Maasalo, Paavo Raussi sekä Sulot Saarits ja Salonen. Elis Mårtenson muistetaan paitsi taitavana muusikkona ja opettajana myös aktiivisena kalastajana, metsästäjänä, etevänä väittelijänä, erinomaisena šakinpelurina sekä yhdeksännen asteen vapaamuurarina. Elis Hjalmar Mårtenson kuoli Helsingissä 4.6.1957.

                                        Lars "Lasse" Anders Fredrik Mårtenson

Tämän Mårtensonin perheen musiikillisia geenejä on ansiokkaasti vienyt eteenpäin ainakin perheen nuorin lapsi, 24.9.1934 syntynyt Lars "Lasse" Anders Fredrik Mårtenson, jonka maksava yleisö muistaa pianistina, säveltäjänä, laulajana ja mainosgraafikkona. Lasse Mårtenson hakeutui oppiin lahjakkaana piirtäjänä ja valmistui Ateneumista graafikoksi vuonna 1958, jonka jälkeen hän pääsi Stockmannin tavarataloon koulutustaan vastaaviin töihin eli mainosgraafikoksi. Lopulta musiikki veti pidemmän korren Lassen ammatinvalinnassa, vaikka ura tulikin olemaan kovin erilainen kodin vahvan auktoriteetin viitoittamiin valintoihin nähden. Lasse viihtyi paremmin jazzin ja viihteen parissa; useita vuosia hän soitti helsinkiläisissä ravintoloissa ja yksityistilaisuuksissa omalla triollaan. Levytysura alkoi vuonna 1961 ja Lasse Mårtenson oli vuonna 1978 yhtenä perustajajäsenenä potkaisemassa käyntiin - yhdessä Matti Kuuslan, Jukka Virtasen, Jaakko Salon ja Marjatta Leppäsen kanssa - Uutta Iloista Teatteria Linnanmäelle. Hän on myös toiminut Helsingin ja Turun ruotsalaisissa teattereissa teatterikapellimestarina vuosina 1956-63. Lasse on ollut myös suomalaisen etradiviihteen uranuurtajia, sillä vuosina 1966-83 hän lähes joka vuosi Helsingissä joko ravintola Adloniin tai Kalastajatorpalle uuden shown. Tämän herrasmiehen ja veneilyä sekä purjehdusta rakastavan merenkävijän tuotannosta poimin vielä työnäytteeksi hänen omasta meriaiheisesta sävellyksestä, Jurmo, Ole Eklundin mainiot sanat Jukka Virtasen loistavana suomennuksena:

Jurmo

Vain hennon viivan kaukaa nähdä saa

kun illan tulta vielä hehkuu taivas.

Se viiva vahvistuu, jo näkyy maa,

sen kuivat nummet kasvaa kanervaa.

Sen kivirantaa pitkää ahdistaa

nuo aallot jotka kauas toi sun laivas'.

 

Sen kansa terve on kuin luodon puu,

se sadat vuodet asunut on saarta.

Se kansa taistelussa karaistuu,

vaan rauhan silmiin antaa jokin muu.

Kun tuuli kuolee, merta katsoo kuu,

ja tähdet valaisevat taivaan kaarta.

 

On Jurmo saari, jonka kaukaa näät.

Se siellä yksin odottelee yötä.

On nyt jo rauhoittuneet vaahtopäät,

vaan vielä nousee uudet myrskysäät.

Sä milloin ainiaaksi tänne jäät

ja rauhan sydämeesi saat sen myötä?