lauantai 16. marraskuuta 2013


 
Marc Soustrot, tuo 15.4.1949 Lyonissa syntynyt pasunisti, pianisti ja kapellimestari johti varmoin käsin perjantaina 15.11.2013 Helsingin kaupunginorkesterin hienon ja ohjelmansa puolesta jopa melko  harvinaislaatuisen konsertin. Soustrot on vieraillut Tampere Filharmonia johtajana aiemmin, mutta  Helsingissä hän vieraili nyt vasta ensimmäistä kertaa. Perjantain konsertin muhkeana solistina toimi Norjan Stavangerissa vuonna 1983 syntynyt ja kahdeksan vuoden ikäisenä piano-opinnot aloittanut Christian Ihle Hadland, joka debytoi jo 15-vuotiaana Norjan Radio-orkesterin kanssa. Nykyään hän on hyvin kysytty vierailija maailmalla, jonka kyllä ymmärtää hänen soittoa kuunnellessa.
 

Konsertin aloitti 12.5.1845 Pamiersissa syntyneen ja 4.11.1924 Pariisissa täysin kuurona kuolleen säveltäjä Gabriel Faurén orkesterisarja Pelléas et Mélisande op. 80. Säveltäjän toimiessa Pariisin konservatorion rehtorina hänen ehkä kuuluisin oppilaansa oli Maurice Ravel. Mainio kapellimestarimmekin johti melko eksoottista pianokonserttoa vasta toista kertaa; kyseessä oli siis 7.1.1899 Pariisissa syntynyt ja viisi vuotiaana piano-opintonsa oman äitinsä avulla aloittanut säveltäjä Francis Poulenc ja hänen vuonna 1950 valmistunut hyvin melodinen, mutta valitettavan harvoin kuultu Pianokonsertto. Konsertto on jäänyt varmastikin muiden pianokonserttojen varjoon siksi, että se ei ole selkeästi niin solistinen konsertto muihin kuuluisiin pianokonserttoihin verrattuna - vaikka säveltäjä kyllä tunnettiin melko taitavana pianistina. Tiedämme säveltäjän myös olleen omien teostensa suhteen erittäin kriittinen, jonka johdosta hän paitsi itse tuhosi omia teoksiaan myös usein muokkasi niitä jälkeenpäin uuteen uskoon.
 

Konsertin jälkipuolisko väliajan jälkeen oli omistettu Mozartin ja Beethovenin musiikille. Wolgang Amadeus Mozartin ooppera-alkusoito KV 527 oopperasta Don Giovanni johdatti kuuntelijat salissa ja Helsinki- kanavan äärellä lopuksi Ludwig van Beethovenin Sinfoniaan nro 2. Nämä molemmat musiikkinäytteet erinomaisten säveltäjien runsaasta tuotannosta vaativat täysin erilaista musiikillista otetta ja lähestymistapaa orkesterin soittajilta. Helsingin kaupunginorkesterin kenraaliharjoituksissa olikin suuri ilo ja kertakaikkinen kunnia seurata kapellimestari Marc Soustrotin  ohjeistusta orkesterin varalle näissä asioissa. Erikoisen iso nautinto oli seurata johtajan käsiä hänen työskennellessä orkesterin edessä. Soustrot on kapellimestarina johtanut monia kuuluisia orkestereita sekä oopperatuotantoja ja hänet muistetaan mm. Brabant orkesterin johtajana vuosilta 1996-2006 ja vuodet 1995-2003 hän johti Bonnissa oopperassa ja Beethovenhallessa, Beethovenin synnyinkaupungissa. Kapellimestarimme veli on myös muusikko, trumpetisti Bernard Soustrot.

Ei kommentteja: