Daniel Hall on tiettävästi laatinut vuonna 1775 Tammerkosken kylällä ensimmäisen asemakaavan ja tämän maanmittarin laatimaan suunnitelmaan Tampereen kaupungin ensimmäinen asemakaava pohjautui. Pienen viilauksen jälkeen Ruotsin kuningas Kustaa III hyväksyi kaavan ja myönsi Tammerkoskelle 1.10.1779 kaupunkioikeudet. Tammerkoski mittavine vesivoimineen oli peruskivi kaupungin perustamiselle, koska yleisesti vesivoimaa pidettiin edellytyksenä kaiken elinkeinon harjoittamiselle. Kaupunki oli myös merkittävä markkinapaikka kahden järven - Näsijärvi ja Pyhäjärvi - välissä, joiden korkeuseroa on 18 metriä. 600-luvulta lähtien tällä paikalla on tiettävästi asutusta ja 1200-luvulta se on tunnettu markkinapaikkana. Myös silloinen tieverkosto muodosti täällä merkittävän risteyskohdan. Alkuperäinen kaupunki alkoi siis Tammerkoskesta (idässä) ja loppui Näsilinnankatuun (lännessä), mutta kosken rannat molemmin puolin olivat kaavan mukaan pyhitetty elinkeinotoimintaan.

Kaupungin tarvitsema maa ostettiin Hatanpään kartanolta ja kartanon omistaja pidätti itselleen kosken itäisen rannan, jossa hänellä oli kosken rannalla oma mylly. Kaupungin asukkaat kun viljelivät peltojaan he tarvitsivat kipeästi myllyn palveluksia viljansa jauhamiseen. Tämä myllyasia oli aiheuttava katkeria riitoja, jotka jatkuivat useita vuosikymmeniä. Syksyllä 1780 maaherran johdolla kaupungin tonttimaat paalutettiin asemakaavan mukaisesti ja kaupungissa asui jo 46 asukasta. Vuonna 1785 kaupungin alueella oli 92 tonttia, joista 65 oli asumuskäytössä ja asukasluku tällöin 297. Kaupunkimaisema ei juuri poikennut sangen  vaatimattomasta maalaiskylästä, sillä talot olivat matalia ja ilman kivijalkaa turve- ja olkikattoineen. Karja kuljeskeli vapaasti ja talojen pihapiiriin kuuluivat navetat, sikalat ja tallit sekä saunat ja riihet. Torin tuntumassa oli muutama kaksikerroksinen talo; kauppiaat pitivät majatupia maalta tulleiden asiakkaiden yöpymiseen ja kaupat sekä kapakat erottuivat mainoskyltteineen muista taloista.

Vuonna 1775 oli myös päätetty rakentaa Tammerkosken yläjuoksulle Näsijärven rantaan viinanpolttimo Ruotsin valtiolle tuloja keräämään ja seuraavana vuonna kruununpolttimon rakentaminen alkoikin. Viinan poltto tässä tehtaassa alkoi vuonna 1778 ja viinaa kuljetettiin aina Turkuun asti; ensimmäisinä vuosinaan polttimolle oli enemmän asiakkaita, kun kaupungissa asukkaita. Kansa vaati kuitenkin polttimon toiminnan lopettamista katovuosina, kun viina poltettiin viljasta, jolle olisi ollut muutakin käyttöä. Näin viinanpolttimo joutui lopettamaan toimintansa vuonna 1785 ja polttimon tontti saatiin kaupungin hallintaan.

Varsinainen ensimmäinen teollinen paperitehdas Tammerkosken partaalla on vuodelta 1783 Abraham Häggmanin perustama varsin vaatimaton lumppupaperitehdas, josta tehtaan piippu on vielä vanhan kirjastotalon pielessä muistona jälkipolville.

Vuosi 1809 oli merkittävä vuosi, koska se toi tullessaan vallanvaihdon; Ruotsin kuningas vaihtui Venäjän keisariksi Suomen hallitsijana ja tällä asialla oli Tampereen kaupungin kannalta pitkät vaikutukset. Skotti ja  teologian tohtori John Paterson kulkeutui Suomen ja Tampereen kautta Englannin raamattuseuran asiamieheksi Pietariin. Tammerkosken kuohuja ihastellessaan hän oivalsi sen tarjoamat mahdollisuudet teollisuutta silmällä pitäen. Pietariin saavuttuaan Paterson houkutteli maamiehelleen ja ystävälleen James Finlaysonille tehtaan pystyttämistä Tammerkosken rantamaisemaan. 18.8. 1819 nämä ystävykset saapuivat Tampereelle ja majoittuivat Hatanpään kartanoon Lefrenien vieraiksi kolmen päivän ajaksi. Nyt James Finlaysonilla oli mahdollisuus itse tutustua kaupunkiin ja kosken tarjoamiin palveluihin ja hän alkoi tällä matkallaan suunnitella tehtaan perustamista. Tarvittiin vielä toinenkin matka Tampereelle samana vuonna ennen kuin päätös tehtaasta kypsyi lopullisesti valmiiksi. Tällä toisella reissulla Finlayson asui englannin kieltä osaavan kauppiaan Gustaf Lundahlin luona. Samassa kauppiaan ylellisessä kodissa majoittui  syyskesällä 1819 myös keisari Aleksanteri I, kun hänelle esiteltiin Tampereen kaupunkia ja vapaana kuohuva Tammerkoskea. Koskea oli jo alettu perkaaman ja teiskolaiset kaivoivat kosken kallion länsireunaan Teiskon ruuhin eli rännin, joka suojeli teiskolaisten peltoja Näsijärven tulvavesiltä. Nämä tapahtumat johtivat aikanaan siihen, että James Finlayson sai 10.5.1820 luvan perustaa tehtaansa Tammerkosken länsirannan yläputoukselle ja vapakauppaoikeudet myönnettiin Tampereen kaupungille vuonna 1821. Näin sai alkunsa kehitys, joka aikanaan oli nostava Tampereen kaupungin Suomen suurimmaksi teollisuuskaupungiksi.

 

Skotlantilainen James Finlayson syntyi 29.8.1772 Penicuickissa ja kuoli Edinburghissa 18.8.1852, ja hänen hautansa on Newingtonin hautausmaalla.  Hänellä ei ollut mitään varsinaista koulutusta, mutta hän onnistui pätevöitymään työtä tekemällä nuoresta asti koneteknikoksi Glasgowissa. Hän kuului kveekarien uskonlahkoon ja oli avioitunut ennen Pietariin tuloaan skotlantilaisen Margaret Finlaysonin kanssa. Heidän elämänsä oli yksinkertaista, ahkeruuden täyttämää ja he arvostivat lähimmäisenrakkautta ja rehellisyyttä. Kauppias Lundahl oli oivaltanut Finlaysonin aikeet hänen vierailunsa yhteydessä ja Lundahl alkoi hiljalleen ostaa tonttimaata omissa nimissään kosken liepeiltä. Nämä maat Lundahl möi samasta hinnasta valtiolle, joka taas luovutti tonttimaan Finlaysonille ilmaiseksi. Finlayson sai myös vanhan viinanpolttimon tontin kosken yläjuoksulta sekä osan itse koskesta. Teiskon ränni perattiin ja siitä johdettiin kanava rakennettavaan tehtaaseen. Valtio myönsi Finlaysonille korotonta lainaa tehtaan perustamiseen kahdenkymmenen vuoden ajalle ja vapaakauppaoikeudet mahdollistivat tehtaan koneiden ja puuvillan tuonnin rajoituksitta. Finlayson puolisoineen muuttivat Tampereelle asumaan kesällä 1820 ja asunnoksi heille kunnostettiin vanha viinanpolttimo.

Tehdas sai alkunsa hirsirakenteisista konepajasta, joka sai voimansa 30-hevosvoimaisesta vesirattaasta, ja kahden uunin valimosta (toinen raudan ja toinen uuni messingin sulattamiseen). Tehdas valmisti karstaus- ja kehruukoneita villan ja pellavan kehruuseen, mutta yritys menestyi huonosti kun koneet eivät käyneet kaupaksi ja Finlayson joutui taloudellisiin vaikeuksiin. Tilanteesta onneksi selvittiin valtion myöntämällä lisälainalla vuonna 1826. Vuodesta 1823 lähtien valtiovalta oli ehdottanut Finlaysonille luopumista koneiden valmistamisesta ja siirtymistä puuvilla- ja villalangan kehruuseen ja kankaan kudontaan ja lopulta vuonna 1828 tehtaasta tuli puuvillatehdas. Vuonna 1831 puuvillalankojen myynti kattoi jo koko Suomen ja 1833 alkoi myynti Pietariin. Villalangasta luovuttiin nopeasti, kun se osoittautui kannattamattomaksi. Tehtaan toiminnan ohella Finlayson harjoitti myös villakankaiden ja puuvillan kotikudontaa 28-huoneisessa kodissaan. Kudonnasta vastasi rouva Finlayson, joka myös kävi kankaita torilla myymässä.

Paitsi tehtailijoina meidän on hyvä muistaa Finlaysonin lapseton pariskunta myös hyväntekijöinä; vuonna 1821 he perustivat kotinsa yhteyteen Suomen ensimmäisen köyhille ja turvattomille lapsille tarkoitetun lastenkodin, jossa lapsia ohjattiin siveelliseen käytökseen, ahkeraan työhön ja yksinkertaiseen elämään. Kodissa harrastettiin Raamatun lukua päivittäin ja lapset osallistuivat ensin kodin askareisiin ja siirtyivät sitten tehtaalle työhön.  Seurakunnan henkilöihin ja kaupungin virkamiehiin Finlaysonilla oli asiakirjojen valossa melko kireät suhteet, jotka johtuivat Finlaysonin kveekarin periaatteista, mutta työläisiään hänen kerrotaan kohdelleen oikeudenmukaisesti ollen samalla vaativa ja ankara. Tehtaalla oli vuonna 1830 kymmenen työntekijää ja vähitellen liiketoiminta alkoi menestyä. James Finlayson alkoi terveytensä horjuessa kaavailla jo työnsä jatkajaa ja sellaiseksi hän kuvitteli oman veljenpoikansa, Robert Finlaysonin. Robert viettikin Tampereella liki vuoden perehtyen tehtaan toimintoihin ja kaupunkiin, mutta palasi takaisin Skotlantiin.

Nyt James Finlayson alkoi käymään kirjeenvaihtoa Pietariin tehtaan myymisestä hyvien ystäviensä saksalaisen Ferdinand Uhden ja skotlantilaisen William Wheelerin kanssa. Ystävät löysivät pian mahdolliset tehtaan ostajaehdokkaat Pietarista. Sellaiseksi ilmoittautuivat liikemies Carl Samuel Nottbeck ja keisarin hovilääkäri ja hovineuvos Georg Adolf Rauch. Ostajien avustajina Uhde ja Wheeler tekivät useita tutkimusmatkoja Tampereelle selvittääkseen Finlaysonin liiketoiminnan tilannetta. Uhde kävi yksin vielä neuvottelemassa myyntiehdoista Tampereella ja lopulta 8.6.1835 Finlayson kirjeitse ilmoitti myyntitarjouksensa, jonka ostajat hyväksyivät. Uudet omistajat ottivat tehtaan hoitoonsa vielä saman kuukauden aikana ja tehtaan uudeksi johtajaksi asetettiin Ferdinand Uhde. Senaatti siunasi kaupan vasta 15.1.1836 ja virallinen tehtaan luovutus oli 1.3.1836. Tehtaan uudet omistajat eivät koskaan käyneet itse Tampereella ja kun Uhde ei osannut paikallista kieltä eikä tuntenut puuvillateollisuutta, jäi ainoaksi mahdollisuudeksi sitouttaa James Finlayson kahdeksi vuodeksi uuden johtajan neuvonantajaksi jäämään Tampereelle.