lauantai 15. joulukuuta 2012


Todella uskomattoman konserttikokonaisuuden olivat perjantaina 14.12.2012 klo 19 kokoontuneet tarjoamaan tuhatpäiselle kuulijakunnalle Tampere-talon isoon saliin Tampere Filharmonian loistavat musikantit kapellimestari Hannu Linnun johdolla. Aivan oman erikoismainintansa ansaitsee häikäisevä klarinetisti Ruotsista, Martin Fröst, joka sai kunnian soittaa orkesterin tilausteoksena - Suomen ensiesityksenä Amsterdamin ja Kölnin jälkeen - hänelle omistetun tanskalaisen säveltäjän, Bent Sørensenin, Serenadad klarinettikonserton. Päivä sattui vielä olemaan mainion solistimme 42. syntymäpäivä, joka ei myöskään jäänyt huomaamatta. Edellisenä iltana ruotsalainen solistimme vieraili Pro Orchestran vieraana kertomassa ja toteen näyttämässä mm. kehittämänsä tekniikan, jonka myötä äänihuulia rentouttamalla pystytään paitsi soittamaan klarinettia, myös laulamaan toista melodiaa samanaikaisesti. Toinen auvoisan iltamme vierailija torstaina oli Vesa Vahtola, joka kiehtovasti kertoi omasta yli neljänkymmenen vuoden urasta uljaan orkesterimme alttoviulistina ja erilaisista sattumista kuluneiden vuosien saatossa. Tässä yhteydessä vielä Vesalle sydämelliset onnentoivotukset helmikuussa odottaville eläkepäiville.

Perjantain Filharmonian konsertin avausnumerona oli Pjotr Tšaikovskin Francesca da Rimini op. 32. Säveltäjä kiinnostui tästä Danten runosta kesällä 1876 ja tämä uhkea ja yksiosainen orkesteriteos kantaesitettiin Moskovassa maaliskuussa 1877 valtaisalla menestyksellä. Teos liittyy siis löyhästi Danten Jumalaiseen näytelmään ja totiseen tarinaan vuodelta 1285 kertoen kolmiodraamasta Francescan ja Paolon sekä Cianciotton suhteesta.

Näitten infernaalisten tunnelmien jälkeen ennen väliaikaa sukellettiin vielä aivan toisenlaiseen, hyvin hillittyyn ja suorastaan hiljaiseen tunnelmaan vuonna 1958 syntyneen säveltäjä Sørensenin klarinettikonserton keralla kahdeksikymmeneksikolmeksi minuutiksi. Valitettavasti itse säveltäjä ei päässyt edustamaan itseään Tampereen konsertissa ja näin ollen konsertin esittelytilaisuudessa ravintola Fuugassa teosesittelyn hoitivat esimerkillisesti kapellimestari Hannu Lintu sekä orkesterin nimikkosäveltäjä Jouni Kaipainen (sponsoreina eivät siis olleet Tubor tai Carlsberg). Hurjien aplodien saattelemana orkesteri ja solisti äityivät soittamaan ylimääräisenä juutalaista klezmer-musiikkia, jonka alkuun tunnistettavasti solisti pääsi improvisoimaan palan Sibeliuksen viulukonsertosta. Vauhdikas kappale kirvoitti yleisöltä jälleen raikuvat suosionosoitukset täysin ansaitusti.

Väliajan jälkeen orkesteri pääsi esittelemään erinomaista soittokykyään Sergei Prokofjevin Sinfoniassa nro 5, B-duuri op. 100, joka lienee yksi soitetuimpia Prokofjevin sinfonioista kautta aikain. Teos valmistui jo vuonna 1944 ja säveltäjä itse johti sen kantaesityksen tammikuussa 1945 Moskovassa. Noin 45 minuuttisen teoksen yksityiskohdista voisi nostaa esiin moninaisia suorituksia, mutta nostan tällä kertaa huomioni kohteeksi laittamattomat lyömäsoittajat, jotka pääsivät loistamaan tämän teoksen tiimellyksessä täysin suvereenisti. Hienoa työtä, Filharmoniset Lyömäsoittajat!

Tampereen Filharmonikot ovat tänä syksynä saattaneet innostuneiden musiikinkuuntelijoiden nautinnoksi tarjota aivan uskomattoman laadukkaita konsertteja, joista tämä viimeisin perjantain konsertti nousee vääjäämättä ehkä syksyn parhaaksi anniksi kokonaisuutensa puolesta. Orkesteri on erinomaisessa kunnossa ja hyvällä tiellä Hannu Linnun ohjaksissa vielä ensi kevään ajan. Jatko ensi syksystä eteenpäin saattaa siis tuoda myös uudelle valitulle taiteelliselle johtajalle luonnollisesti paineita ohjelmiston suunnittelun ja orkesterin kehityksen suhteen. Lämpimät onnittelut loistavalle orkesterille ja sen erinomaiselle johtajalle. Vielä ensi keskiviikkona ja torstaina on mahdollista kuunnella Filharmonian joulukonsertteja Tampere-talon isossa salissa. Nyt siis kaikki tamperelaiset ja muutkin oivan musiikin ystävät ja nautiskelijat runsain joukoin liikkeelle kannustamaan maan mainio orkesterimme uusiin huimiin suorituksiin!

Ei kommentteja: