Torstaina 26.7.2012 ääriään myöten täynnä ollut ja loppuunmyyty Sastamalan Pyhän Olavin kirkko hiljentyi kuuntelemaan viiden nuoren (Sveitsistä, Norjasta, Ruotsista ja Englannista) ja erittäin osaavan muusikon vuonna 2006 muodostaman Meridiana barokkiyhtyeen riemastuttavaa soitantaa Matkojen matka (The grand tour) - musiikkilöytöjä Euroopasta-konsertissa seesteisessä kesäillassa. Poikkeuksellisen kansainvälinen muusikkojen joukko tutustui toisiinsa jo Sveitsin Baselin Schola Cantorum Basiliensisissa opiskellessaan ja erikoistuessaan vanhan musiikin saloihin. Paikallaolijat olivat todistamassa tämän 2007 yleisöpalkinnon Saksassa voittaneen, Magdeburgin Kansainvälisen Telemann ja Yorkin Kansainvälisen Nuorten Taiteilijoiden kilpailut 2009 sekä 2011 Kansainvälisen Händelseuran Göttinger Reihe Historischer Musik-kilpailun voittaneen barokkiyhtyeen ensiesiintymistä Suomessa.

Barokkikokoonpanossa soittavat Dominique Tinguely (huilut ja fagotti), Sarah Humphrys (oboe ja huilu), Sabine Stoffer (viulu), Tore Eketorp (viola da gamba) ja Christian Kjos (cembalo) ja he ahkeroivat konsertoimassa ympäri Eurooppaa. Paitsi Sastamalan Gregorianassa ja Göttingenin Händel Festivaaleilla heitä voit nähdä ja kuulla vaikkapa Baroque Music Lontoon Lufthansa Festivaalilla, Arolsin Barokkifestivaalilla, Magdeburgin Telemann Festivaalilla, Leipzigin Bach Archive Summer-konserteissa, J. S. Bachin syntymäkodissa Eisenachissa sekä Kansallisen Vanhan Musiikin Keskuksessa Yorkissa ja King's Placessa Lontoossa. Meridianan ensimmäinen CD julkaistiin huhtikuussa 2011 (Linn Records) NCEM: n ja Fidelio Charitable-säätiön myötävaikutuksilla ja yhtye esiintyy jatkuvasti Euroopan eri radio- ja televisiokanavilla.

Matka lähti käyntiin Joseph Bodin de Boismortierin (1682-1765) Konsertolla op. 37 (Allegro-Adagio-Allegro). Säveltäjän muutettua Pariisiin - jossa julkaisi ensimmäiset sävellyksensä nousten suureen suosioon - hän ryhtyi säveltämään varsinkin huilumusiikkia. Toisen ranskalaisen, viulistin ja säveltäjän Jean-Ferry Rabelin (1666-1747), kyydissä tutustumme tanssimusiikkiin Les Caractéres de la Dance (Prélude-Courante-Menuet-Bourrée-Chaconne-Sarabande-Gigue-Rigaudon-Passepied-Gavotte-Sonate-Musette-Sonate) teoksessa. Ranskasta siirryimme Italiaan Arcangelo Corellin (1653-1713) Sonaatilla E-duurissa viululle ja basso continuolle op. 5/11 (Preludio-Allegro-Adagio-Vivace-Gavotta) ja väliajalle meidät johdatteli toinen italialainen erittäin tuottelias säveltäjä ja pastori, Antonio Vivaldi (1678-1741) Konsertollaan G-mollissa RV 107 (Allegro-Largo-Allegro).

Konsertin jälkipuolisko potkaistiin käyntiin saksalaisen Georg Philipp Telemannin (1681-1767) Xantippe-Didon myötä kahdella huilulla ja basso continuolla. Nuorta Georg Friedrich Händeliä (1685-1757) hänen Italian oppivuosiltaan Sonaatissa C-duurissa viola da gamballe ja cembalolle (Adagio-Allegro-Adagio-Allegro) oli varsinkin ruotsalaisen Tore Eketorpin taidonnäyte viola da gamban soittamisesta. Ennen päätösnumeroa esittelyn sai myös säveltäjä ja urkuri Pierre Prowo (1697-1757) Triosonaatilla D-molli huilulle, viululle ja basso continuolle (Allegro-Adagio-Allegro-Presto). Telemannin Kvartetto G-molli oboelle, viululle, viola da gamballe ja basso continuolle (Lento-Vivace-Adagio-Allegro) päätti ainakin virallisen konserttiosuuden hyvin ansaittuihin ja pitkiin aplodeihin. Nuoret ja hyvin taitavat musikantit osallistuivat konsertin tunnelman luomiseen aktiivisesti kaikki keskustelemalla, kertomalla ja esittelemällä teoksia ja säveltäjiä. Hymy oli koko ajan herkässä ja soitto oli iloista tehtyä. Kanssakuuntelijoiden ilmeistä näkyi tyytyväistä mukanaoloa ja juontojen huumorikin näytti osuvan kohteeseen. Matkakyyti oli turvallista ja hyvin nautittavaa, ja kuulija tunsi olevansa turvallisissa ja osaavissa käsissä. Konsertti oli kaikkinensa sangen kohottava kokemus ja uskon kirkossa istuneen paljon ihmisiä itseni lisäksi, jotka toivottavat nämä upeat musikantit koska tahansa tervetulleiksi uudestaan konsertoimaan vanhalla, mutta hyväksi havaitulla musiikilla.

                                          Sastamalan Pyhän Olavin kirkko

                                                      William Byrd

Eilen, sunnuntaina 22.7.2012 kokoontuivat vanhan urkumusiikin ystävät Tampereen Tuomiokirkossa kuulemaan virolaisen vuonna 1958 syntyneen pianistin, urkurin ja cembalistin, Marju Riisikampin, soittoa Kesäillan urkumusiikkia-sarjassa klo 19.30. Pianonsoittoa Marju harjoitti Tallinnan Konservatoriossa 1977-1982 dosentti Virve Lippusin johdolla ja urkujensoiton Marju on aloittanut Tallinnassa Hugo Lepnurmin ja Rolf Uusvälin ohjauksessa ja Marju on osallistunut monille urkujen- ja cembalonsoiton mestarikursseille Hollannissa, Saksassa, Italiassa ja Itävallassa. Vuonna 2000 Marju valmistui maisteriksi historiallisten kosketinsoitinten alalta Viron Musiikkiakatemiasta (Eesti Muusika- ja Teatriakadeemia) Tallinnasta ja vuodesta 2008 lähtien hän on valmistellut tohtorin tutkintoa.

Virossa Marju Riisikamp on aktiivisesti toiminut sekä kamarimuusikkona että solistina ja järjestänyt vuosikymmeniä luentokonsertteja kotimaassaan. Hän oli yksi ensimmäisistä opettajista, joiden avulla alkoi cembalonsoiton opetus lapsille Vanhan Kaupungin Musiikkikoulussa vuonna 1988. Virossa ja Liettuassa Marju on tehnyt useita suoria äänityksiä radiokanaville ja hän on myös monta vuotta toiminut Latvian Kansallisoopperassa continuosoittajana ja vieraillut usein Vilnan Banchetto Musicale-festivaaleilla. Marju Riisikamp soitti liturgisessa Linnamuusikud-yhtyeessä (johtajana T. Niitvägi) sekä samannimisessä barokkiorkesterissa vuosina 1987-1993, jolloin tulivat tutuksi sekä laulajana että instrumentalistina vanhempi musiikillinen perinne, kuten gregoriaaninen koraali, vanha urkumusiikki ja kamarimusiikki. Tämän yhtyeen mukana Marju onkin konsertoinut eri puolilla Suomea, Norjaa, Saksaa, Italiaa, Ranskaa ja Venäjää.

Vuosina 1993-2000 Marju Riisikamp opiskeli Italiassa Christopher Stembridgen opissa urkuja, cembaloa ja klavikordia ja tämän jälkeen hän on soittanut ahkerasti urku- ja cembalokonsertteja Italiassa, Saksassa, Ruotsissa, Suomessa, Latviassa ja Venäjällä. Vuodesta 1997 Marju on toiminut kosketinsoitinten historian lehtorina Viron Musiikkiakatemiassa ja vuoden 2010 hän vietti tohtorintutkintoonsa liittyen vaihto-oppilaana Trossingenissa, Saksassa, opiskellen lisää cembalon- ja urkujensoittoa sekä improvisaatiota. Marjulle on myönnetty useita Viron Kulttuurirahaston (Eesti Kultuurkapital) stipendejä ja 2011 sekä 2012 hän sai Viron Musiikkiakatemian apurahan. Marju toimii musiikkiartikkelien kirjoittajana ja on kääntänyt viroksi kaksi kirjaa: Herman Hessen kokoelman "Musiikki" ja Ann Bondin "A guide to harpsichord". Marju on myös ahkera levyttäjä sekä solistina että kamarimuusikkona ja hänellä on takanaan jo pitkä yhteistyö Rondellus-yhtyeen kanssa Virossa.

Tuomiokirkon romanttisilla, 70-äänikertaisilla pääuruilla kuulimme ensiksi lähes liikuttavan nuorena kuolleen Reimsin Notre-Damen katedraalin urkurin laajasta urkutuotannosta neljä osaa kokoelmasta: Premier Livre d´orgue 1699, Dialogue, Récit de tierce en taille (Gloria), Dialogue sur les grands Jeux ja Cromorne en taille á 2. parties. Sivulehterin pienemmille barokkiuruille siirryttäessä musiikki jatkui englantilaisen säveltäjän, laulajan, urkurin, kuninkaallisen kappelin johtajan ja anglikaanisen kirkon palveluksessa toimineen William Byrdin (1540-1623) mittavasta tuotanosta Fancy in G (Musica Britannica XXVIII/63). Oxfordissa 1583 syntyneen brittiläisen säveltäjän, Canterburyn Chapel Royalin urkurin, Cambridgen King's Collegen kuoron laulajan ja musiikin kandidaatin Orlando Gibbons (k. 1625) kosketinsoitintuotannosta seurasi teos Fantazia of foure parts. Konsertin loppuosan säveltäjänimet edustivat Italiaa; Andrea Gabrieli (1510-1586), tuon Venetsiassa syntyneen Adrian Willaertin oppilaan, Cannaregion urkurin ja 1562 Saksaan siirtyneen opettajan säveltuotannosta, joka sisältää merkittäviä madrikaaleja ja motetteja kuulimme Preludiumin ja Ricercaren. Claudio Merulon (s. 8.4.1533 ja k. 4.5.1604 Parmassa) urkutuotannosta soi Taccata Quinta del 2. tono (Libro I). Merulo syntyi Corregiossa ja opiskeli säveltäjä Tuttovale Menonin oppilaana. Merulo toimi urkurina Brescian katedraalissa ja San Marco di Veneziassa. Andrea Gabrielin veljen poika ja setänsä oppilaana musiikin opintonsa aloittanut, Giovanni Gabrieli, sai teoksillaan vielä esittäytyä mielenkiintoisen konsertin säveltäjänimenä Marjun päättäessä konsertin hänen Ricercareen ja Canzonaan.

Käykää, hyvät ihmiset ja musiikin ystävät, runsain joukoin osallistuen rikastuttamassa elämäänne monipuolisesti kuuntelemassa laadukasta ja hyvin tuotettua musiikkia nauttien myös samalla kohtuudella vaihtelevasta suven suloisuudesta!

                                                      Giovanni Gabrieli

Franciszek, George ja Maria kesällä 1915 Suur-Merijoella.

Franciszek Godzinskijn tutustui ranskalaiseen Elise Magdalena de Simoneen Varsovassa järjestetyissä tanssiaisissa ja lopulta päätyivät avioliittoon. Heille syntyi neljä yhteistä lasta, joista nuorimmainen (1878 - 1954) sai isänsä etunimen ja hän aikanaan opiskeli Tarton yliopistossa itsensä talousinsinööriksi. Opintojen jälkeen hän hakeutui töihin Siperian rautateille, jossa hän vastasi makuu- ja ravintolavaunujen kulusta johtajana. Hänellä oli myös ekonomin ja amanuenssin virka Venäjän kauppaministeriössä. Francizek oli jo aiemmin opiskeluaikoinaan oleskellut Tampereella kotiopettajana von Notbeckin perheessä opettaen perheen nuorinta poikaa, Kurtia. Opettajalle ja oppilaalle kerrotaan myöhemmin kehittyneen tästä lämmin ystävyys. Virkansa lisäksi Franciszek toimi myös yksityisenä liikemiehenä ja kauppiaana myyden venäläistä puuvillaa mm. Finlayson-Forssalle ja Suomen muille kutomoille. Suomessa hänellä oli siis runsaasti ystäviä ja hyvät liikesuhteet Tampereelle ja Helsinkiin. Paitsi helposti kieliä oppivana hänet tunnettiin myös musikaalisena; jo lapsesta asti hänen tiedettiin soittaneen eniten pianoa, mutta myös selloa ja trumpettia.

Pietarin puolalaisseuran ansiosta Franciszek tuli tuntemaan useita taiteilijoita kuten Alexander Glasunovin, Sergei Rahmaninovin ja Šaljapinin. Yksityisesti hän otti pianotunteja Alexander Zilotilta, joka opetti Pietarin konservatoriossa. Näin hän tutustui tulevaan vaimoonsa, Mariaan, joka oli samaten Zilotin piano-oppilas. Puolisot musisoivat nyt jopa yhdessä ja kodissa oli kaksi Becker-flyygeliä. Maria suoritti loppututkintonsa pianosta Pietarin konservatoriossa, mutta sitten alkoikin jo vallankumous ja levottomat ajat. Marian isä, teollisuusmies ja kumitehtaan omistaja, Sveitsin kansalainen  Maximilian Othmar-Neuscheller,  kuoli  sydänkohtaukseen raitiovaunuun Moskovassa ja hänen perheensä joutui pakenemaan vallankumousta maasta. Marialle ja Franciszekille syntyi ensimmäinen lapsi, George, 5.7.1914 ja vielä toinen lapsi, Elisabeth, 1917. Perhe yhdessä kotiopettajattaren kanssa yritti neljä kertaa paeta Venäjältä Suomen, mutta 19.2.1920 pako Suomeen lopulta onnistui ja perhe asettui ensin asumaan Viipurin lähelle Maximilianin omistamalle,  1901-03 rakennetulle ja Eliel Saarisen suunnittelemalle maatilalle nimeltään Suur-Merijoki.

Maximilianin äiti oli tunnettu koloratuurilaulajatar - omaa sukuaan Othmar -  avioitui tehtailija Leopold Neuschellerin kanssa adoptoiden tämän pojan, Maximilianin, ja perhe asettui asumaan Pietariin. Maximilian kävi koulunsa Cannstadtissa lähellä Stuttgartia, jossa ystävystyi Henrik van Gilse van der Palsin kanssa ja molemmat lähtivät Pietariin työskentelemään perheyrityksessä, kauppatalo Leopold Neuschellerissä. Suuri omaisuus periytyi näille pojille, kun Leopold vuonna 1884 kuoli. Alunperin yritys oli agentuuri- ja tukkuliike, joka sekä toi että vei nahkoja ja vuotia. 1860 oli perustettu Russian American India Rubber Co, jonka kaikille tuotteille Leopoldin liike sai Venäjällä yksinmyyntioikeuden. Kyse oli etupäässä kalossien tehdasmaisesta valmistuksesta markkina-alueenaan koko valtava Venäjä. Ennen ensimmäistä maailmansotaa Treugolnik kumitehdasosakeyhtiö oli maailman suurin kumialan yritys, joten Maximilian oli varakas mies ja hiljainen mesenaatti, joka tuki ja auttoi taiteilijoita. Hänet tiedettiin varsin musikaaliseksi ja luonteeltaan lempeäksi ja anteliaaksi. Taiteiden lisäksi häntä innostivat myös luonnontieteet, joka sai hänet rakennuttaman kotiobservatorion Pietariin.

Marian ja Franciszekin avioliitto jäi melko lyhyeksi ja Maria jätti perheensä Suomeen ja suuntasi Wieniin haaveenaan konsertoivan pianistin ura. Wienissä Maria Neuscheller pääsi suuresti ihailemansa puolalaisen pianistin ja Lisztin yhden parhaista oppilaista, Moritz Rosenthalin, oppiin. Täällä hän myöskin hoiti tointaan pianonsoitonopettajana konservatoriossa ja soitti solistina useissa konserteissa. Kuitenkin Saksa liitti Itävallan itseensä ja toinen maailmansota sotki jälleen suunnitelmia ja ulkomaalaisten oli poistuttava maasta. Nyt Maria hakeutui Sveitsiin ja asettui asumaan ja työskentelemään pienelle paikkakunnalle nimeltä Egg. Täällä hän koki suorastaan nurjamielistä kohtelua ja välistä hän sairasti pitkiäkin aikoja, mutta hankki toimeentulonsa pianonsoittoa opettamalla ja urkuja soittamalla pienessä katolisessa kirkossa.

Imatralle Suomeen jäänyt Franciszekin perhe kotiopettajattaren kanssa muuttivat Helsinkiin Kaivopuistoon asumaan osoitteeseen Itäinen Kaivopuisto 4 A. Isä Fanciszek teki vielä Suomessa merkittävän uran ravintolamuusikkona ja hänet tunnettiin Helsingissä nimellä "Monsieur Franҫois". Hänellä oli oma pieni yhtye ja hän tuli suosituksi pianistiksi erityisesti improvisointitaidoistaan. Häntä työllistivät kaupungin kuuluisimmat ravintolat, kuten Palladium Erottajalla, Seurahuone ja Oopperakellari. Tanssiravintoloita alkoi tulla ja orkesterit kasvoivat isommiksi, joten Franciszek pystyi tarjoamaan myös omalle George-pojalleen  muusikon työtä 1931 ja nyt molemmat pääsivät soittamaan jo saksofonien, trumpettien ja jousien säestyksellä. Monsieur Franҫois tunnettiin laajasta ohjelmistostaan ja hyvästä musiikkimuististaan. Hän niitti mainetta paitsi muusikkona myös säveltäjänä, jonka musiikkia jopa levytettiin ja julkaistiin nuotteina ja radiokin soitti hänen musiikkiaan.

Kuka on sitten tämä Franciszekin ja Marian George-poika? No, hän on tietysti kaikkien suomalaisten tuntema ja rakastama pianisti, säveltäjä, sovittaja, elokuvamusiikin tekijä, orkesterinjohtaja ja professori George de Godzinsky. Vuodesta 1930 George aloitti opiskelunsa Helsingin Konservatoriossa ja opiskelu jatkui aina vuoteen 1937 asti. Opiskellessaan hän tutustui tai häntä opettivat seuraavat kuuluisat muusikot: Armas Järnefelt, Leo Funtek, Martti Similä, Georg Scheevoigt, Robert Kajanus, Jussi Jalas, Selim Palmgren, Bengt Carlsson, Eino Linnala, Erik Furuhjelm ja Leevi Madetoja. Varsinainen musiikillinen korkeakoulu oli hänelle Fjodor Šaljapinin säestäjänä toimiminen 57 konsertissa heidän Kaukoidän kiertueella kaudella 1935-36. Koko 30-luku oli työntäyteistä aikaa ahkeralle muusikolle; aamut hän saattoi säestää balettitunteja Oopperan balettikoulussa, opiskeli päivät Konservatoriolla ja iltaisin paikkasi vaikkapa Asser Fagerströmiä tai Robert von Esseniä salonki- tai tanssikeikoilla pianistina. Hän kulki myös Dallapé ja Ramblers-orkestereiden kiertueilla sekä soitti Melody Boys-orkesterissa.

Elokuvamusiikin säveltämisen George aloitti jo 1938 ja kaikkiaan hän ennätti tehdä musiikin 64 kotimaiseen elokuvaan. Häntä enemmän kotimaisiin elokuviin säveltäneitä ovat kauppiaan poika Pälkäneeltä, Helsingin kaupunginteatterin kapellimestari Heikki Aaltoila (75 elokuvaa) ja tamperelainen Harry Bergström (78 elokuvaa). Merkittävän uran Radion Viihdeorkesterin kapellimestarina George teki vuosina 1953 - 1980. Kansallisoopperan ja -baletin vierailevana kapellimestarina hän toimi vuosina 1959 - 1965. Sodan aikana George vietti aikaansa viihdytyskiertueilla ja suosituissa Aseveli-illoissa Messuhallissa hän toimi kapellimestarina Pallen eli Reino Hirvisepän organisoidessa ja juontaessa konsertteja. Hänen osana oli myös luotsata ja sovittaa Harmony Sisters-lauluyhtyettä vuosina 1936 - 1943 ja Kipparikvartettia vuosina 1955 - 1977 Harry Bergströmin jätettyä tehtävän. Suuri yleisö muistaa Georgen hänen tunnetuimmista lauluistaan: Sulle salaisuuden kertoa mä voisin, Äänisen aallot, Pohjolan yö (elokuvasta Salakuljettajan laulu), Katupoikien laulu ja Sulle kauneimman lauluni laulan.

George avioitui ensimmäisen kerran vuonna 1944 Elisabeth Urbanowiczin kanssa ja avioliitosta syntyi kaksi poikaa - Robert ja Christian -, joista 1950 syntynyt ensimmäinen poika, Robert de Godzinsky on tehnyt merkittävän uran suomalaisen äänilevyteollisuuden palveluksessa äänittäjänä. Toisesta avioliitosta Taineli o.s. Martolan kanssa heillä on Andrej poika. George de Godzinsky oli 28.10.1954 mukana Suomen Elokuvasäveltäjät ry:n perustamiskokouksessa yhdessä mm. Toivo Kärjen, Georg Malmsténin ja Harry Bergströmin kanssa. Yhdistys jouduttiin perustamaan, kun Suomen Säveltäjät eivät näitä elokuvamusiikin tekijöitä hyväksyneet hoteisiinsa. Nykyään yhdistyksessä on yli 600 jäsentä ja se toimii edelleen nimellä Säveltäjät ja Sanoittajat Elvis ry ja yhdistyksen 50-vuotista historiaa juhlittiin näyttävästi Tampereella Tampere-talon isossa salissa vuonna 2004 juhlakonsertilla, joka lähetettiin television ja radion kautta.

                                                    Franciszek

                                                     Maria

Kuvan Suur-Merijoki muistuttaa suuresti Eliel Saarisen toista luomusta,    Hvitträskia Kirkkonummella.