Kauniin ja aurinkoisen päivän päätteeksi - keskiviikkona 23.5.2012 - sai Tampere-talon pieneen saliin kerääntynyt kamarimusiikinystävien joukko maukkaan musiikkituokion, jonka tarjosivat Tampere Filharmonian konserttimestarina syksystä 2010 vaikuttanut  Dennis Kim, Tampere  Filharmoniassa vuodesta 1997 sellonsoittajana toiminut Reinis Birznieks ja ruotsalais-puolalaiseen perheeseen syntynyt pianisti ja kapellimestari Peter Jablonski. Dennis Kim, illan viulusankarimme, aloitti viulunsoiton jo neljävuotiaana. Dennis Kim opiskeli musiikkia Philadelphian Curtis-instituutissa - johon hän pääsi 16-vuotiaana ja päätyen nyt täysipäiväisesti panostamaan musiikkiin - ja Yalen yliopistossa opettajinaan Victor Danchenko, Jaime Laredo, Aaron Rosend, Yumi Ninomiya Scott, Peter Oundjian ja Paul Kantor. Hänen soittimenaan on ex-Dushkin Stradivarius vuosimallia 1701. Ennen Tampereen pestiä Dennis Kim sai Tucsonin sinfoniaorkesterin konserttimestarin paikan 22-vuotiaana ja sittemmin hän on työskennellyt myös Hong Kongin ja Soulin filharmonisissa orkestereissa konserttimestarina. Konserttimestarivierailuita hän on tehnyt Malesian filharmonisessa orkesterissa, Länsi-Australian ja BBC Scotlannin sinfoniaorkestereissa, Lontoon filharmonikoissa, Irlannin RTE-orkesterissa ja Orchestre National de Lillessä. Kapellimestaritkin ovat nimekkäitä, joiden kanssa hän on työstänyt musiikkia; Riccardo Chailly, Charles Dutoit, Riccardo Muti, André Previn ja Sir Simon Rattle. Ensikonserttinsa 14-vuotiaana Toronton filharmonikkojen kanssa soittanut Kim on soittanut Kiinan ja Korean merkittävimpien orkestereiden solistina. Kamarimuusikkona soittokokemusta on mm. Pinchas Zuckermanin, Jaime Laredon, Carter Breyn, John Sharpin ja Marya Martinin sekä Tokion, Orion- ja Guarneri-kvartetin jäsenten kanssa. Kim on opettanut mm Hong Kongin esittävien taiteiden akatemiassa, Korean kansallisessa taideyliopistossa, Yonsein yliopistossa, Soulin taideakatemiassa sekä Atlantic- ja Bowdoinin festivaaleilla.

Reinis Birznieks valmistui Latvian musiikkiakatemiasta 1991 ja liittyi Rigas Kamermuzik-kamariorkesterin soolosellistiksi jo 1987. Hän on tehnyt useita nauhoituksia Latvian radiolle pianokvintetin jäsenenä.

Peter Jablonski  aloitti rumpujen soiton 5-vuotiaana ja pianonsoiton 6-vuotiaana. 9-vuotiaana hän esiintyi jo New Yorkissa ja 12-vuotiaana suoritti orkesteridebyyttinsä. Malmön musiikkiakatemiassa aloitetut opinnot jatkuivat Lontoon kuninkaallisessa musiikkikorkeakoulussa ensin pianonsoitolla ja sitten myös orkesterinjohtamisella. Vladimir Ashkenazyn ja Lontoon kuninkaallisen filharmonisen orkesterin kanssa levytetty Gershwinin pianokonsertto ja kaksi vuotta myöhemmin levytetty Sostakovitsin ensimmäinen pianokonsertto olivat merkittäviä saavutuksia. Ensikonserttien jälkeen 1992 Washington DC:ssä ja 1993 Lontoon Royal Festival Hallissa hän on soittanut useiden hienojen orkestereiden kanssa, kuten Philadelphia Philharmonia, Los Angelesin filharmonikot, BBC:n sinfoniaorkesteri, Leipzigin Gewandhaus-orkesteri, Zürichin Tonhalle-orkesteri, Ranskan kansallisorkesteri, Berlinin saksalainen orkesteri, La Skalan orkesteri ja Tokion NHK-orkesteri. Nykyään Jablonski toimii Karlskronan kamarimusiikkifestivaalin taiteellisena johtajana ja ensi kaudella hän johtaa mm. Krakovan filharmonikoita.

Konsertin aloitti Mozartin 22-vuotiaana 1778 säveltämä Sonaatti pianolle ja viululle e-molli K304, joka on muodoiltaan erittäin pätevä mutta poikkeuksellinen; sisältäen kaksi osaa, Allegro ja Tempo di Minuetto. Ensimmäisen musiikillisen mestaruutensa kypsän huipentuman Mozart saavuttikin jo 20 vuoden ikäisenä. Mozart oli irtisanoutunut Salzburgin virastaan, koska ei päässyt suunnittelemalleen Pariisin matkalle ja matkusti äitinsä kanssa Münchenin ja Augsburgin kautta Mannheimiin. Täällä hän tutustui Cannabichiin - nimittäin orkesterin kapellimestariin J.C. Cannabichin. Orkesterin korkea taso sai hänet säveltämään näinä kuukausina huilukonserton G-duuri ja joukon piano- ja viulusonaatteja sekä konserttiaarioita. E-mollisonaatin tunnelma on välistä kuin lähtisimme kotihin kolkkoon ilotonta iltaa viettämähän ja tiukasti mollissa. Ensiosan molemmat teemat esitettiin tarkasti uniksessa ja soitossa oli harkittu nyanssit paikoilleen. Toisen osan vapautunut meininki kantoi hamaan loppuun asti ja soitto ammattilaisten jäljiltä vaikutti varsin vaivattomalta ja teknisesti taitavalta tulkinnalta.

 Mozartin jälkeen oli vuorossa Dennis Kimin soolonumerona soittama kanadalaisen 1972 syntyneen Richard Mascallin sävellys Impartation (Ilmoitus). Säveltäjä itse ilmoittaa ihailevansa Stravinskyn, Prokofjevin, Bartókin musiikista sekä kalifornialaisen John Adamsin minimalismia. Sävellystyön lisäksi Mascall toimii viulistina ja opettaa sekä toimi kanadalaisen Georgian Bay Symphony-orkesterin nimikkosäveltäjänä tehden orkesterille konserttien esittelyjä ja sovituksia. Hän on säveltänyt juuri viululle erityisen paljon ja Kimin soittamassa soolonumerossa oli hyödynnetty myös elektroniikkaa; lavalle asetetun mikronin kautta soittoon saatiin lisättyä tilan tuntua sotkemalla siihen sopivasti kaikua.

Ennen väliaikaa yleisölle tarjoiltiin vielä Maurice Ravelin 1927 valmistunut kolmiosainen Viulusonaatti nro 2 G-duuri. Sävellystyö valmistui heti värikkään lapsifantasian, L'Enfant et les sortiléges (Lumottu lapsi),  satuoopperan jälkeen ja säveltäjä kantaesitti teoksen yhdessä George Enescun kanssa. Molemmissa teoksissa on osittain samanlaisia jazz-vaikutteita; sonaatin toinen osa onkin nimeltään blues ja tästä teoksesta on sanottu sen olevan yksi hienoimmista jazzin ja meidän eurooppalaisen taidemusiikin kombinaatioista. Ravel omasi erinomaisen kyvyn vastaanottaa ja yhdistellen käyttää erilaisia vaikutteita musiikissaan. Tästä hyvinä esimerkkeinä tulkoon mainituksi vaikkapa La Valse, wieniläisvalssi heijastava koreografinen runoelma ja jazzvaikutteinen pianokonsertto vasemmalle kädelle vuodelta 1931 sekä espanjalaisperäinen ooppera Espanjalainen hetki ja Bolero vuodelta 1928. Viulukonsertto ei välttämättä ensi kuulemalla avaudu kovin helposti, mutta varmasti palkitsee myös ahkeran kuuntelijan vilpittömän pyrkimyksen.

Konsertin väliajan jälkeen Dennis Kim ja Reinis Birznieks yhdistivät voimansa esittämällä Suomen kantaesityksenä 1984 syntyneen Noam Faingoldin muutaman vuoden takaisen Knife in the water teoksen. Aikanaan teoksen tilasi melbournelainen uuden musiikin yhtye Syzygy Ensemble. Säveltäjä aloitti 12-vuotiaana rock-kitaristina ja rumpalina, mutta on siitä laajentanut musiikkiaan jazzin ja taidemusiikin puolelle. Noam Faingold toimii Tulsassa Midtown School for the Performing Arts - oppilaitoksen nimikkosäveltäjänä ja opettaa myös musiikin analyysia Lontoon King's Collegessa. Hänen sävellyksiään on esitetty Britanniassa, Yhdysvalloissa, Saksassa sekä Ruotsissa ja häneltä tilaussävellyksiä ovat tilanneet ainakin New York Cityn nykymusiikkiyhtye Transit, Mostly Mozart - festivaali sekä Tampere Filharmonian nykyinen konserttimestari Dennis Kim. Teoksen säveltäjä oli itse myös paikalla Tampere-talossa ja kävi lavalla kumartamassa kiitokset suosionosoituksista.

Yhtenä konsertin tähtihetkistä - eräänlaiseksi sokeriksi pohjalle - oli säästetty konsertin päätösnumero ja koko konsertin esitysvoimat koonnut Ludwig van Beethovenin pianotrio D-duuri op. 70 nro 1, lisänimenään "Aave".  Beethoven eli epävarmoja aikoja vailla luotettavia tulolähteitä näitä pianotrioja (kaksi kappaletta) säveltäessään Heiligenstadtissa, Wienissä kesällä 1808 ja teokset julkaistiin 1809. Edeltävänä kesänä hän oli samassa paikassa saanut valmiiksi 5. Sinfoniansa ja triot valmistuivat heti hänen saatuaan 6. Sinfoniansa eli Pastoraali Sinfoniansa valmiiksi. Molemmat triot on omistettu kreivitär Maria von Erdädyn kunniaksi kiitokseksi hänen osoittamastaan vieraanvaraisuudesta. Beethoven sisäistä elämää jäyti hänen horjuva terveydentilansa; häntä alituisesti piinanneet vatsakivut ja ennen kaikkea lisääntynyt huonokuuloisuus, joka oli ilmennyt jo 1798. 1808 hänen kuulo oli jo erittäin huono ja 1818 hän kuuroutui lopullisesti.  

Pianotrio on kolmiosainen; sen aloittaa intensiivinen Allegro vivace e con brio. Hitaassa toisessa osassa Largo assai ed espressivo liikutaan niin synkissä sielunmaisemissa, että tämän takia teosta on alettu kutsua aavetrioksi. Kolmannessa osassa (Presto) on mielenkiintoista harmoniaa ja rytmisiä käänteitä. Teos kaikkinensa vaatii soittajiltaan paljon myös teknisesti ja loistavat muusikkomme selvittivät teoksen haasteet ihailtavasti voitokseen. Kamarimusiikkikonsertti oli varmasti yksi parhaita kuulemiani kokonaisuuksia Tampere-talon pienessä salissa kautta aikain!